
Vaikka omaa venettä ei olisi, laiturikävely on viihdyttävää puhaa — huumori on ohittanut veneissä naisten nimet
Nimissä näkyvät kaipuu vapauteen ja rakkaus alukseen.
Nämä veneissä näkyy, että alla on ratsu, joka laukkaa isommissakin aalloissa ja seuraavassa mahdollisesti lasiinsylkijä. Alarivin keskellä oli kuulemma entisen nimellä nimetty uusi vene, ei uusi Nina-vaimo. Kuva: Eija MansikkamäkiVaikka et veneilisi lainkaan tai haaveilisi esimerkiksi paatin vaihdosta, satamien laitureilla kävely voi olla hauskaa puuhaa myös perheen pienemmille. Soutuventtä suuremmilla aluksilla on näet usein nimi, joka näkyy venhon kyljessä.
Tarinan mukaan vanha merimiesperinne suositti antamaan veneelle kolmitavuisen, a-kirjaimeen päättyvän ja parittoman kirjainmäärän sisältävän naisen nimen, jotta onni kulkisi mukana kelissä kuin kelissä.
Esimerkiksi Kolumbuksen retkikunta teki Amerikan-reissunsa vuonna 1492 aluksilla nimeltä Nina, Pinta ja Santa Maria, joten a-pääte ja naisen nimi toteutuivat.
Nykyisinkin monen veneen kyljessä näkyykin vaimon tai tyttären nimi — jälkimmäinen voi olla viisastakin elämänmuutosten tyrskyissä. Ehkä juuri siksi veneitä on nimetty myös pikemminkin hauskuus kuin perinteet edellä.
Nimissä näkyvät myös kaipuu vapauteen ja rakkaus alukseen.
Alla muutamia Suomen meri- ja järvilaitureissa köllötelleitä moottori- ja purjeveneitä.
Ranskan ja latinan kieli näkyvätkin nokkeluuksissa taajaan. Vai mitä sanot nimestä La Eva: onko se ranskaa vai savolainen laiva?
Kuvan ensimmäisessä paatissa vietetään luultavasti koko loma, toisella on perinteinen kolmitavuinen naisen nimi ja viimeisessä siirrytään vapauteen, kun köydet irrotetaan. Kuva: Eija MansikkamäkiNimien lisäksi useimmissa aluksissa näkyy myös sen kotipaikka. Perälipun eli Suomen lipun vaakunasta voi puolestaan arvailla venekerhoa ja veneen perässä voi myös olla sen maan lippu, josta se on seilannut Suomeen.
Ylhäältä alkaen: Tartu hetkeen, satamaryyppy, asennevene ja joko pikaistuksissa ostettu tai nimetty pursi. Kuva: Eija MansikkamäkiLue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



