Ruoveden lukio menestyi parhaiten syksyn ylioppilaskirjoitusten pakollisissa aineissa
Toiseksi paras oli espoolainen Etelä-Tapiolan lukio ja kolmanneksi paras Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu.
Ruovesi pärjäsi vertailussa parhaiten, mutta kunnassa oli tällä tietoa vain yksi ylioppilas. LEHTIKUVA / Jussi NukariRuoveden lukio oli syksyn ylioppilaskirjoituksissa paras pakollisten aineiden keskiarvon perusteella, selviää Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) julkaisemasta tietokannasta. Toiseksi paras oli espoolainen Etelä-Tapiolan lukio ja kolmanneksi paras Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu.
Ruovedellä oli tällä tietoa yksi ylioppilas, Etelä-Tapiolassa kolme ja Viikin normaalikoulussa kaksi ylioppilasta, selviää YTL:n tiedoista. Koulukohtaiset ylioppilaiden määrät saattavat vielä myöhemmin tarkentua.
Neljänneksi parhaiten pakollisten aineiden perusteella menestyi keskisuomalainen Petäjäveden lukio, viidenneksi parhaiten pirkanmaalainen Oriveden opisto ja kuudenneksi parhaiten helsinkiläinen Ressun lukio. Petäjävedeltä valmistui yksi ylioppilas, Orivedeltä kaksi ja Ressusta 33.
Kirjoittajia on tavallisesti syksyisin vain vähän. Kärkeen voi näin nousta lukioita, joissa on vähän opiskelijoita, mutta jotka ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi hyvin arvosanoin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
