Tänäkin jouluna moni saa joulukortin, jonka on tehnyt Virpi Pekkala – korttikuningattarella on jopa oma fanikerho

Virpi Pekkala rakastaa piirtämistä. Vuosikymmeniä kestäneen uran aikana on syntynyt tuhansia erilaisia kortteja. ”Kortit ovat hyvä syy piirtää.” Kuva: Stiina Hovi

Tontut kylpevät paljussa, jonottavat saunaan enkelten jälkeen, pudottavat piparipellin lattialle ja viljelevät tulppaaneja hangessa.

Virpi Pekkala, 78, on kuvittanut suomalaisten rakastamia kortteja jo vuosikymmenten ajan. Hänen joulukorteissaan tontut ja enkelit eivät tyydy pönöttämään, vaan ovat monessa mukana.

Jokainen kortti kertoo pienen tarinan. Pekkala ammentaa yhteiskunnan ilmiöistä, puheenaiheista, harrastuksista, mistä milloinkin. Korona-aikana tontut saivat maskit, tänä jouluna nähdään muun muassa ulkona riippumatossa nukkuva tonttu. ”Ulkona nukkuminen on nyt pinnalla.”

Jokaisella kortilla on nimi. ”Rupesin miettimään, että taiteilijat nimeävät taulunsa, niin miksei korteillakin voisi olla nimi.”

Pekkala nimeää korttinsa pilke silmäkulmassa. ”Välillä korttitelineitä kaupoissa täyttäessä seurasin ihmisten ilmeitä, kun he lukivat nimiä korttien kääntöpuolilta ja hihittivät itsekseen.”

Vain tilkka puuro­maitoa -kortin lehmällä on oikeaoppisesti korvamerkit. Kuva: Virpi Pekkala

Kesät pikku-Virpi vietti maalla mummoloissa Jokioisilla ja Sääksjärvellä. ”Rakastin possuja, lehmiä ja vasikoita. Tuttuun maalaistaloon hankittiin tuolloin seudun ensimmäinen lypsykone, ja minua pyydettiin seisomaan lypsyn ajan ruokintapöydällä ja rapsuttelemaan lehmää.”

”Pienenä kehuin, että isona minusta tulee karjakko.”

Lapsuuden lehmät, hevoset, kanat ja possut ovat päätyneet myös joulukortteihin. Nykykorttien lehmillä on myös oikeaoppisesti korvamerkit. ”Ei niillä lapsuudessa ollut, tietenkään.”

Pekkala on piirtänyt läpi elämänsä.

”Isä oli jäätelömestari, mutta vapaa-aikanaan piirsi ja teki hienoja paperileikkaustöitä. Sain piirustuspaperiksi jäätelötehtaan konttorista jämäpaperia.”

1960-luvulla Pekkala työskenteli somistamossa ja kävi 1970-luvulla mainosgraafikkojen koulun. Hän työskenteli jokusen vuoden mainostoimistossa, mutta ei viihtynyt, koska ”siellä ei saanut piirtää”.

Eränkävijän joulu -kortissa nukutaan ulkona. Kuva: Virpi Pekkala

Korttien myynti alkoi jo 60-luvulla, kun nuori Virpi uskaltautui kysymään helsinkiläisestä lahjatavaraliikkeestä, ottaisivatko he hänen korttejaan myyntiin. ”He ostivat kaiken mitä piirsin. Aina kun olin rahapulassa, piirsin heille lisää kortteja”, hän hymyilee.

Pekkala myi korttejaan myös Naisten joulumessuilla ja myyjäisissä. Kaikki kortit olivat vielä silloin käsin piirrettyjä, uniikkeja jokainen. ”Olen nopea piirtäjä. Kerran eräs kirjapainoihminen ehdotti, että hän painaisi korttejani. En ollut edes ajatellut, että niinkin voisi tehdä!” Pekkala nauraa.

Korttien mahdollisuudet valkenivat Pekkalalle pikkuhiljaa. ”Suomen Postikorttiyhdistys Apollosta soitettiin ja pyydettiin tekemään heille kortti. En ollut tajunnut, että on ihmisiä, jotka keräävät postikortteja.”

80-luvun alussa hän perusti oman yrityksen ja osallistui Forma-messuille, joilla jälleenmyyjät kiertelivät. Kortit saivat suuren suosion.

Pekkalan mies, Upi, jäi omista insinöörin töistään pois, kun Virpin firma oli pyörinyt pari vuotta. Kortit elättivät koko kolmihenkisen perheen.

Upi pyörittää käytännön asioita, paperityöt ja tietokonehommat. ”Meillä on selkeä työnjako: minä piirrän ja Upi ajattelee.”

Seurasi yli 20 vuotta kestänyt ajanjakso, jolloin Pekkalat puolen vuoden välein osallistuivat messuille. ”Keväällä myytiin joulua ja syksyllä kevättä. Minulle ei ole ongelma piirtää joulua väärään vuodenaikaan.”

Aika oli antoisaa, mutta lopulta Virpi ei enää jaksanut käydä messuilla.

Korona-aikana piirretty Suosimme joukkoliikennettä -kortin tontuilla on maskit. Kuva: Virpi Pekkala

Pitkään pariskunta kävi myös itse jälleenmyyjien myyntipisteillä täyttämässä korttitelineitä. Edelleen he itse lähettävät kortit jälleenmyyjille. Asiakkaiden määrä tosin on kutistunut murto-osaan entisestä.

2000-luvun taitteessa korttirumba pyöri huimimmillaan. ”Silloin sai tehdä töitä niin paljon kuin vain jaksoi. Nyt tilanne on täysin eri. Mutta en oikein osaa lopettaakaan, kun tykkään piirtää.”

Lahjatavaraliikkeet olivat Pekkalan parhaita asiakkaita. ”Ne ovat vähentyneet hirveästi.”

”Minua harmittaa, etteivät ihmiset lähetä enää kortteja. On aivan eri asia saada ajatuksella kirjoitettu ja lähetetty kortti kuin tekstiviesti”, Virpi Pekkala huokaa. ”Odotan postikortin uutta tulemista, nostalgia-aaltoa. Uskon ja toivon niin.”

Kuvittaja piirtää kortin originaalin suunnilleen samaan kokoon kuin mitä se painetaan. Pekkala työskentelee akvarelli- ja peiteväreillä ja piirtää kuvat ohuella tussilla.

Hän on säästänyt jokaisen originaalin vuosikymmenten varrelta. ”En edes tiedä, montako niitä on”, hän huokaa. ”Tuhansia!”

Joka vuosi hän pitää jonkinlaisen näyttelyn. Somistajan kokemuksesta on ollut suuri hyöty. ”Näyttelyn rakentaminen ei ole ongelma.”

Hänen lempihommaansa on tehdä korttien hahmoista kolmiulotteisia nukkeja ja niille asumuksia. ”Hykertelen oikein niitä tehdessäni. Ilmeet ja eleet koetan saada samanlaisiksi kuin korteissa.”

Idea nukeista tuli, kun Pekkala kutsuttiin pitämään näyttelyä korttien originaaliteoksista Espoon kulttuurikeskukseen. ”Eivät ihmiset jaksa tuijottaa satoja niin pieniä teoksia putkeen. Päätin tehdä nukkeja niille kaveriksi. Se vähän lähti lapasesta.”

Tonttu-, keiju- ja enkelinuket ovat olleet mukana useissa näyttelyissä eri puolilla Suomea.

Monena jouluna Pekkala on rakentanut jouluikkunan. Tänä vuonna vuorossa on Turun Akateeminen kirjakauppa.

”Näyttelyissä on kova työ, alan pikkuhiljaa himmata niiden kanssa.”

Virpi Pekkalan rakentamassa joulupostikonttorissa tonttunuket lajittelevat kortteja. Valot on asennettu kuivattujen lyhtykoisojen sisälle. Kuva: Stiina Hovi

Työ on vienyt hänet kiinnostaviin paikkoihin. 1990-luvun alussa hän päätyi pariinkin otteeseen japanilaiseen loistohotelliin piirtämään muotokuvia hotellivieraista. ”Semmoisia pikapiirroksia. Hotellissa oli oma golfkenttä, laskettelukeskus ja huvipuisto.”

Pekkala puolisoineen asui sirkustaiteilijoiden, muusikoiden ja tanssijoiden kanssa. Kaikki he olivat tulleet viihdyttämään hotellivieraita. ”Oli tosi hauskaa! Sieltä jäi elinikäisiä ystäviä.”

Joka päivä hän piirsi neljä tuntia. ”Jokaisen piirtämisjakson jälkeen olin aivan loppu! Käsi olisi jaksanut, mutta pää tyhjeni.”

Japanin-seikkailu hymyilyttää edelleen. ”Mietin jo silloin, että tätä on kiva vanhana muistella.”

Virpi Pekkalan ­lempipuuhaa on tehdä nukkeja ­korttien hahmoista.  Kuva: Stiina Hovi

Virpi Pekkalalla on ollut 20 vuotta myös oma fanikerho. ”Tuli ihan puun takaa, että sellainen haluttiin perustaa.”

Pekkala antoi luvan sillä ehdolla, ettei hänen tarvitsisi sotkeutua asiaan. ”Mutta niistä ihmisistä on tullut hirveän hyviä kavereita vuosien varrella.”

Kerhon jäsenet keräävät Pekkalan kortteja ja järjestävät tapaamisia. Pekkala piirtää heille silloin tällöin oman kerhokortin.

Toinen korttien äänenkannattaja on Postikorttiyhdistys Apollo, jolle Pekkala on myös tehnyt kortteja. ”Virpi-kerhossa on muutamia nuoriakin jäsenenä, mutta pääosin jäsenistö alkaa olla aika iäkästä”, Pekkala harmittelee. Kulttuuri on muuttunut, myös postikorteissa.

Pekkala on myös kuvittanut useampia postimerkkejä, muun muassa joulu- ja pääsiäismerkkejä. ”Se on ollut valtavan kivaa. Olin aina halunnut tehdä postimerkkejä.”

Virpi Pekkalan kalenteri on päinvastainen kuin muilla: nyt loppuvuonna hän piirtää kevät­kortteja ja tekee joulukortit keväällä. Kuva: Stiina Hovi

Hauskoja sattumiakin on kuvittajan kynästä tullut. ”Kerran piirsin vahingossa erään rouvan kuntosalilta, jossa kävin. Alitajunta oli vain imuroinut kuvan hänestä.”

Myös vesijuoksukaverit ovat päätyneet kuvaksi. ”Ja kerran piirsin sauvakävelyaiheisen kortin, kun laji oli juuri tullut muotiin. Kauppareissulla vastaan tuli naiskaksikko, jolla oli täsmälleen samanlaiset varusteet ja vaatteet kun piirroksessa. Meinasin tikahtua nauruun!”

Tunnetun tekijän kuvituksia on kopioitu luvatta. ”Iso lahjapaperivalmistaja teki joulupaperia lupaa ­kysymättä. Se oli kuulemma ennen maan tapa, maksettiin vasta, jos jäätiin kiinni. Kuvittajien työtä ei arvostettu.”

Laittomuuksien bongauksessa fanikerhon jäsenet ovat olleet hyvänä apuna. Kuvituksia on löytynyt leipäpussista ja jopa hongkongilaisesta golftakista.

Kodin ikkunasta näkyy meri. Suvisaariston kotia ympäröivä luonto on ­ollut inspiraation lähde jo vuosikymmeniä. ”Tämä oli ihan maa­seutua, kun muutimme." Kuva: Stiina Hovi

Virpi Pekkala nauttii joulusta ja ”suhertaa” kaiken viimeisen päälle.

”Kokoonnumme yhteen mahdollisuuksien mukaan. Tytär Päivi asuu Ruotsissa, lapsenlapsista toinen asuu Espanjassa ja toinen opiskelee Tanskassa. Mutta jouluna koetetaan olla kaikki yhdessä saman katon alla. Löhötään, katsotaan telkkaria ja syödään suklaata ­suurimmasta rasiasta mitä löytyy. Suklaata pitää olla paljon!” hän nauraa.

Joulukortit ehtivät vielä perille, kun ne laitetaan kotimaan ikimerkillä (2,30 e) varustettuina kirjelaatikkoon 17.12. klo 24 mennessä.