
Pakomestari Bruno availee itse ovia, Edi vietti kavereiden kanssa synttäreitä - tamperelaisen yrityksen toimistokoirat tuovat iloa ja kommelluksia työpäivään
Toimistokoirien kanssa ei voi välttyä hauskoilta kommelluksilta.
Bruno, Remulus ja synttärisankari Edi odottelivat malttamattomina synttärikakkujaan. Kuva: Sanne KatainenTamperelaisen Buildie Oy:n tiloissa riitti viime viikolla aihetta juhlaa, kun toimistokoira Edi vietti syntymäpäiviään. Toimiston koiratrio, eurasier Edi, amstaffi Remulus ja villakoira Bruno saivat kaikki nautiskella aimon herkkulautasellisen leikkeleitä ja koiranruokaa. Remulukselle herkut maistuivat hiukan liiankin hyvin, sillä suihin menivät myös Brunon ruuat.
Buildie Oy tekee rakentamisen dokumentointiin ja laadunvarmistukseen keskittyvää palvelua.
”Olemme omassa kentässämme Suomen markkinajohtaja, ja kovasti koitamme päästä myös laajentamaan toimintaamme ulkomaille”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Taneli Ristmeri.
IT-alan osaajista kilpaillessa työpaikan ilmapiiri nousee olennaiseen asemaan. Buildiella on Ristmeren mukaan pyritty luomaan rento tunnelma, mistä toimistokoirat toimivat hyvänä esimerkkinä
Ensimmäinen toimistokoira Buildielle tuli vuonna 2017, kun Ristmeri otti anstaffinsa Remuluksen mukaan työpaikalle. Tuolloin päällimmäisenä syynä oli kasvuvaiheessa olleen yrityksen kova työtahti.
”Silloin työpäivä saattoi venyä kaksitoistatuntisiksi. Koira oli pakko ottaa mukaan, jotta pystyin ruokkimaan ja lenkittämään.”
Hiljalleen Remuluksesta alkoi muodostua sen verran kiinteä osa yrityksen elämää, että työpaikalla alettiin ihmettelemään, jos häntä ei konttorilla näkynyt.
”Remuluksesta tuli vähän kuin firman maskotti.”
Bruno ja Miika Tapaninen työskentelemässä. Pakomestari Remulus pohtii selvästi lajitoverinsa vapauttamista. Kuva: Sanne KatainenMyöhemmin joukkoon liittyivät Lea Salosen eurasier Edi ja Miika Tapanisen villakoira Bruno. Kaksivuotias Edi on viettänyt pennusta asti päivänsä Buildien toimistolla. Töihin lähdetään joka päivä innosta puhkuen.
”Aina koira on innoissaan menemässä aamulenkin jälkeen autolle ja hyppää itse takakonttiin. Mutta jos ollaankin menossa takaisin kotiovelle, niin hän vetää lukot päälle eikä suostu tulemaan ovelle päin:”
Toimistolla työpäivä kuluu paljolti näyttöpäätteen edessä, jolloin silmiä ja mieltä on tärkeää päästä lepuuttamaan tasaisin väliajoin.
”Helposti ajatustaukoa tarvittaessa tulisi selattua puhelinta. Sen sijaan on kiva tulla heittelemään palloa koirien kanssa.”
Pentukoira Bruno on puolestaan Buildien koirakoplan tuorein tuttavuus. Buildiella muutama viikko sitten työt aloittaneen Tapanisen mukaan Brunon tuominen työpaikalle tuo työntekemiseen rauhaa.
”Pieni koira vaatii enemmän läsnäoloa. Kun tietää ettei koira ole itsekseen kotona riehumassa, niin on helpompi keskittyä itse työhön.”
Toimiston muiden koirien kanssa Bruno on tullut hyviin toimeen. Toimistoelämään totuttelu vie kuitenkin oman aikansa. Työntekijöistä kaikilla on oikeus komentaa sääntöjä rikkovia toimistokoiria
”Bruno on aina pärjännyt kaikkien kanssa, mutta nuorena koirana sillä on vielä paljon vauhtia. Se vähän pomottaa, kyykyttää ja etsii omaa paikkaansa.”
Kommelluksilta ei koirien kanssa voi välttyä. Koirakoplan epävirallinen johtaja Remulus on opetellut avaamaan ovia itsenäisesti. Joskus keskittymistä vaativat palaverit keskeytyvätkin hetkeksi, kun ovesta astelee sisään kutsumattomia vieraita.
”Välillä koirat aiheuttavat sellaista kaaosta, että ne pitää viedä eri huoneisiin rauhoittumaan. Sitten Remulus käy vapauttamassa ensin itsensä ja sitten Edin”, Ristmeri naureskelee.
Vasta taloon muuttanut Bruno sattui myös innostuksissaan merkkaaman Ristmeren.
Kaikille koirien kanssa työskentely ei sovi esimerkiksi allergioiden takia. Osa toimitiloista onkin pyhitetty koiravapaaksi alueeksi. Moni työntekijä on myös korona-aikana päättänyt tehdä kotoaan töitä.
”Toki kukaan ei joudu tekemään sen takia kotoa töitä, koska täällä on koiria. Se muuttaa olennaisesti koirapolitiikkaa, jos joku on niin allerginen, ettei pystyisi työpaikalla töitä tekemään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


