
Koululaisoopperassa yritetään pelastaa kyläkoulu ja kritisoidaan fuskaavia päättäjiä – katso video harjoituksista
Oili Oinonen on saanut Ihmepoika A -oopperan nimikkoroolin. Harjoitukset pidetään koulun viereisessä liikuntahallissa, sillä se on ainut tila, mihin kaikki 56 esiintyvää oppilasta mahtuvat kerralla.Valkoinen verho jakaa liikuntahallin salin kahtia. Toiselta puolelta kantautuu pallojen pamahtelua lattiaa vasten. Välillä joku törmää verhoon niin, että se aaltoilee.
Tällä puolella verhoa suuresta mankasta kajahtaa ilmoille oopperalaulajan ääni. Kirkonkylän koulun viides- ja kuudesluokkalaiset harjoittelevat kahdeksannen luokan musiikkiteatteriryhmän kanssa koululaisoopperaa Ihmepoika A.
”Pari viikkoa sitten liikunnassa alkoi tanssijakso. Toisella puolella salia soi valssi ja meillä ooppera”, muistelee musiikinopettaja Tarja Tiilikainen.
”Kyllä tuo palloilukin pikkaisen syö, mutta on se parempi kuin kilpaileva musiikki”, täydentää nauraen oopperan ilmaisutaitopuolesta vastaava opettaja Sofia Räsänen.
Nyt se ei saa kuitenkaan häiritä, sillä Kansallisoopperan laulajat ovat pian tulossa esittämään oopperan yhdessä koulun oppilaiden kanssa.
Nämä ovat niitä asioita, jotka oppilaat todennäköisesti muistavat vielä aikuisenakin.
Kuudesluokkalainen Oili Oinonen heittelee palloa yksinään ilmaan. Hän esittää oopperan nimikkoroolin eli Ihmepoika A:n osan.
Vanhempansa menettänyt pakolaispoika ei saa ystäviä suomalaisesta koulusta, jossa omiin ryhmiinsä ovat jakautuneet niin hikipingot kuin koviksetkin. Kun pientä kyläkoulua uhkaa lakkauttaminen, nousee yksinäinen oppilas ja hänen maaginen, ajan pysäyttävä soittimensa tärkeään rooliin.
Esityksessä kolme laulajaa Kansallisoopperasta hoitaa yksinlaulut, oppilaat toimivat kuorolaisina.
Oinosella on esityksen aikana vain yksi repliikki, mutta hänen on lähes koko ajan reagoitava tapahtumiin liikkuen ja ilmehtien. Hänet valittiin rooliin, sillä häneltä löytyy siihen tarvittavaa rohkeutta.
”Välillä se on helppoa ja välillä todella vaikeaa, koska pitää itse muistaa missä pitää olla milloinkin ja kaikki elehtimiset ja liikkumiset”, Oinonen kertoo.
Oppilaat ovat harjoitelleet oopperaa koko syksyn kahden viikon syyslomataukoa lukuun ottamatta. Neljä tuntia harjoituksia viikossa on välillä tuntunut puuduttavalta, mutta yleensä se on ollut Oinosen mielestä hauskaa.
Samaa mieltä on kahdeksasluokkalainen Nea Seppälä, jonka valinnaisaine on musiikkiteatteri.
”Minulle on tärkeää itsensä ilmaiseminen ja se, että saa itse tehdä ja olla esillä. On kivaa, kun pääsee olemaan ihmisten kanssa tekemisissä tällä tavalla”, Seppälä sanoo.
Nea Seppälä (keskellä) ei ollut koskaan nähnyt oopperaa ennen kuin päätyi itse esiintymään sellaisessa. Hän kuuluu oopperassa kovisjengiin.Ihmepoika A nähtiin ensimmäistä kertaa Helsingissä keväällä, ja tänä syksynä sitä on esitetty monissa kouluissa ympäri Suomea.
Kansallisooppera lähettää kouluille nuotit, käsikirjoitukset ja tarkat ohjeet. Oopperan omat laulajat, lavasteet ja rooliasut saapuvat paikalle vasta esityspäivän aamuna.
”Yleensä tässä vaiheessa on voinut harjoitella jo roolivaatteet päällä ja olo on ollut varmempi. Normaalisti olen vastannut kokonaan ohjaamisesta ja monesti käsikirjoittamisestakin, mutta nyt mennään ohjaajan ohjeilla”, Sofia Räsänen sanoo.
Ihmepoika A ei suinkaan ole koulun ensimmäinen suuri esitys. Räsänen ja Tiilikainen ovat toteuttaneet oppilaineen Pekka Töpöhännän, Röllin ja kahdesti Valon lapsi -näytelmän yhdessä seurakunnan kanssa.
”Nämä ovat niitä asioita, jotka oppilaat todennäköisesti muistavat vielä aikuisenakin”, Tarja Tiilikainen sanoo.
Opettajat Sofia Räsänen (vas.) ja Tarja Tiilikainen rohkaisevat oppilaita laulamaan voimakkaasti ja eläytymään teksteihin. Palefacen kirjoittama libretto ottaa kärkkäästi kantaa esimerkiksi koulutusleikkauksiin.Ihmepoika A:n libreton eli tekstin on kirjoittanut kantaaottavista kappaleistaan tunnettu rap-artisti Paleface. Ihmepoika A:ssakin lauletaan erilaisuuden hyväksymisestä, ystävyydestä, kiusaamisesta ja poliitikkojen kieroilusta.
”Aikuiset fuskaa, aikuiset fuskaa!” laulavat oppilaat niin kovaa, että pallojen pomputtelun äänikin peittyy.
Koululaisooppera Ihmepoika A Ruokolahden oppilaiden esittämänä Imatran Kulttuuritalo Virrassa keskiviikkona 22.11. klo 18.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
