"Junttimaine ei pelota AlfaTV:tä" -kanava pyrkii tavoittamaan erityisesti iäkkäät ihmiset ja maalaiset
Keravalainen AlfaTV levittää kanavallaan arvokonservatiivista ja kristillistä maailmankuvaa.
SuomiTV:n entinen toimitusjohtaja Jarmo Kalliola toimii keravalaisen AlfaTV:n operatiivisena johtajana. "Suuri osa toimittajista edustaa vihervasemmistoa, joten tasapainotekijä ei ole haitaksi.", hän väittää. Kuva: Kimmo HaimiTractor Pullingia, lavatansseja, tangomarkkinoita ja eräohjelmia. AlfaTV kosii television ääreen erityisesti maakuntien ihmisiä ja vähän varttuneempia kansalaisia.
"Junttimaine ei pelota meitä. Kun menee mihin tahansa paikalliseen kuppilaan, siellä on Alfan yleisöä. Kaupallisista tv-kanavista olemme ainoa, joka tarjoaa ohjelmaa yli 45-vuotiaille", AlfaTV:n operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola sanoo.
AlfaTV on vahvassa kehitysvaiheessa ja Keravan teollisuusalueelle rakennetaan tv-kanavalle parhaillaan uutta studiota. Kalliolan mukaan AlfaTV:n päivittäinen keskikatsojamäärä nousi toukokuussa 260 000:nteen, kun vuonna 2018 luku oli vielä 55 000 katsojaa.
AlfaTV oli kahden tunnin ajan Suomen toiseksi katsotuin kanava Yle TV1:sen jälkeen, kun Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaaliin karsinta lähetettiin kesäkuun alussa. Tangomarkkinat siirtyi Yleltä AlfaTV:lle vuonna 2017.
"Seinäjoen Tangomarkkinat oli AllfaTV:n läpimurto kansan tietoisuuteen. Siihen asti olimme vielä tuntematon televisiokanava.", Kalliola sanoo.
Tampereen yliopiston mediatutkijan Marko Alafossin mukaan Tangomarkkinoiden saaminen oli AlfaTV:lle ihan kiva juttu, mutta sen varaan ei voi rakentaa kokonaista tv-kanavaa.
"Tangomarkkinat rupeaa olemaan siinä iässä, että sitä voi kutsua kiertopalkinnoksi. MTV hylkäsi ohjelman, koska sillä oli väärä yleisö Maikkarille. Sen jälkeen Yle koitti useamman vuoden profiloida Tangomarkkinoita yhteen Radio Suomen kanssa", Alafossi taustoittaa.
Suuri osa televisiokanavista suuntaa nykyään ohjelmistonsa 15-35-vuotiaille kaupunkilaisille. AlfaTV kulkee vastavirtaan, sillä tv-tuotantoa on paljon maakunnissa ja pääpaino on kotimaisessa sisällössä.
Jarmo Kalliola ottaa esimerkiksi Tapio Suomisen juontaman Mestarien maa -ohjelman, jossa esitellään eri maakuntien urheilusankareita. AlfaTV:n ohjelmistossa on myös paljon konsertteja ja liveohjelmia tanssilavoilta.
"Kuortaneen urheiluopistolla kuvataan parhaillaan Kuninkaalliset kimpassa -nimistä reality-sarjaa, jossa iskelmälaulajat ja tangokuninkaalliset pelaavat esimerkiksi pesäpalloa ja keskustelevat iltanuotiolla elämästään. Ohjelmassa ovat mukana esimerkiksi Arja Koriseva ja Jari Sillanpää."
Kalliola myöntää, että Kuninkaalliset kimpassa -sarjassa on paljon samoja elementtejä kuin Nelosen huippusuositussa Vain elämää -ohjelmassa, mutta räppäreitä ja rocklaulajia AlfaTV:llä ei nähdä.
"Yle on vähentänyt maaseudun ihmisille suunnattua ohjelmaa. Olemme kuitenkin saaneet jotain liikehdintää aikaan, koska Yle ilmoitti aloittavansa syksyllä lauantaitanssit. Tanssi kanssain on suosituimpia Alfan ohjelmia", Kalliola kertoo.
Alafossin mukaan Yle on ilmoittanut strategiassaan siirtävänsä vähitellen painopistettä verkkosisältöihin.
Takavuosina tamperelainen TV2 esitti Maalaiskomedioita, Talonpojan Rallia ja Tuttu Juttua, mutta nykyään se ei ole enää alueellinen yleiskanava. Kakkosen ohjelmistoa on suunnattu nuorille kaupunkilaisille, ja Yle TV1 on koko kansan yleiskanava.
"Maaseutuhenkiselle kanavalle on olemassa jonkinlainen markkinarako antenni-tv:n puolella, missä AlfaTV on voimallisesti mukana", Alafossi arvioi.
AlfaTV on ollut vuoden 2018 alusta niin sanottu yleisen edun kanava, joka kattaa lähes 100 prosenttia Suomesta. Yleisen edun kanavana AlfaTV saa jatkossa etusijan kanavanumeroinnissa. Tällä hetkellä AlfaTV näkyy antenniverkossa kanavapaikalla 15.
"Me haemme yksinumeroista kanavanumeroa. Siitä on selkeä etu, koska varsinkin iäkkäät katsojat kelaavat kanavia kaukosäätimellä alkupäästä lähtien. Katsojamäärämme voi nousta jopa 30–40 prosenttia nykyisestä", Kalliola povaa.
AlfaTV saa suurimman osan tuloistaan sponsorirahoituksella ja ohjelma-ajan myynnillä. Esimerkiksi yhdistykset tuottavat pitkälti autourheilun ja kristilliset ohjelmat.
"Olemme löytäneet tavan pysyä hengissä kilpailussa. Yli 40-vuotiailla katsojilla on eniten rahaa käytössä autoihin, matkailuun ja terveyteen. Nuoret eivät esimerkiksi käytä ikänäkölaseja."
AlfaTV on yleiskristillinen kanava. Sunnuntaina kanavalta tulee jumalanpalveluksia, kristillistä musiikkia ja keskusteluohjelmia.
"Meillä on konservatiivinen lähestymistapa asioihin. AlfaTV:n omistajissa ja kanavan johdossa on helluntailaisia, vapaiden suuntien edustajia ja luterilaisia.", Kalliola kertoo.
Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas, teologian tohtori ja yliopistonlehtori Arto Luukkanen juontaa Dosentti-keskusteluohjelmaa AlfaTV:llä. Syksyllä eduskunnan puhemies, keskustan Matti Vanhanen aloittaa oman tv-ohjelman Alfalla.
"Suuri osa toimittajista edustaa vihervasemmistoa, joten tasapainotekijä ei ole haitaksi. AlfaTV:llä on toimittajia useista puolueista, ainakin perussuomalaisista, kristillisistä ja perussuomalaisista. Uutisohjelmissa pyrimme neutraliteettiin", Kalliola korostaa.
Jarmo Kalliola työskenteli aikaisemmin toimitusjohtajana SuomiTV:ssä, jonka Fox korvasi myöhemmin. SuomiTV:n aikajänne oli liian lyhyt ja kansainvälisen tuotannon ostaminen kallista. Nyt AlfaTV satsaa kotimaiseen sisältöön ja kulukuriin.
Kalliola haaveilee, että tulevaisuudessa AlfaTV:llä nähtäisiin maaseutuhenkisiä draamoja ja komedioita. Vielä kanavan taloudelliset resurssit eivät riitä siihen.
Syksyn suurta hittiä hän odottaa Pentula-nimisestä ohjelmasta, jossa seurataan siististi kissan- ja koiranpentujen synnytystä. Pennuista otetaan myös ultrakuvat
"Ohjelmassa seurataan pentujen elämää uusissa kodeissa. Yleisö saa antaa koirille ja kissoille nimet ja ne saavat oman profiilit Facebookiin. Tästä tulee varmasti huikea menestys, eläimet ovat niin suloisia palleroita", Kalliola hymyilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

