Väitös: Koulukirjoituksen opetus pitäisi saada ajan tasalle
Verkossa kirjoittavat nuoret ovat taidoiltaan hyvin eritasoisia.Kouluissa pitäisi opettaa nykyisten peruskirjoitustaitojen ohella täysin uusia kirjoitustaitoja, ehdottaa tuore väitöstutkimus.
Sen mukaan koulukirjoittamisen opetus ei nykyisellään riitä vastaamaan verkkoviestinnän tuomiin tarpeisiin. Nuorille tulisi opettaa esimerkiksi tekstin, kuvan ja äänen yhdistämistä sekä verkkokirjoittamisen pelisääntöjä.
"Koulussa kirjoitetaan yhä pitkälti käsin ja yksin tuotettavia koulutekstilajeja: aineita ja esseitä. Perinteisiäkin kirjoitustaitoja tarvitaan, mutta niiden lisäksi tarvitaan esimerkiksi sosiaalisia kirjoitustaitoja ja luovuustaitoja", sanoo filosofian maisteri Outi Kallionpää. Hän väittelee aiheesta lauantaina Jyväskylän yliopistossa.
Verkossa kirjoittavat nuoret ovat myös taidoiltaan hyvin eritasoisia. Siksi koulun tehtävä on tarjota tasa-arvoisesti viestintävalmiudet koko ikäluokalle.
"Tulevaisuuden syrjäytyjiä voivat olla ne nuoret, jotka eivät kykene aktiiviseen osallistumiseen verkossa. He saattavat pudota passiivisiksi, vain viihteellisten verkkosisältöjen kuluttajiksi", Kallionpää huomauttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


