Lemmikki on tarkoitettu työkaluksi mukavuudenhalua vastaan − jokainen vuodenaika on omanlaisensa koettelemus
Punkkien nyppiminen koirasta on katoavaa kansanperinnettä.Noituutta. Siltä se toisinaan tuntuu, kun puuhkahännän turkista ei löydy pusikossa vietetyn päivän päätteeksi ötököistä jälkeäkään.
Punkkilääkkeet ovat koirakulttuurin vallankumous.
Se, että yksi pieni tabletti voi nitistää sitkaat penteleet kuukausien ajan, on arkijärjen vastainen ajatus.
Punkkien nyppimisestä on tullut katoavaa kansanperinnettä.
Lääkkeen ansiosta punkkeja ei tahdo löytyä poimittavaksi enää lainkaan.
Muistot sentään pysyvät. Mehevimmät yksilöt löytyivät yleensä silmäkulmasta (miten ne sinne aina päätyivätkin?), niskasta ja korvien takaa.
Punkkipihtien sijaan vihulaiset irtosivat kynsien säälimättömällä kiertoliikkeellä. Nyt tälläkään näyttävällä taidolla ei tee enää mitään.
Ja voiko lääke, joka pystyy tappamaan iholle imemään mönkineet ötökät, olla turvallinen? Ei tabletti ole ainakaan meillä menoa hidastanut.
Jotakin epämukavaa on kuitenkin ajatuksessa, että koirassa kiertää niin väkevää myrkkyä.
Esimerkiksi valeluliuoksen on raportoitu aiheuttaneen joillekin koirille voimakkaita iho-oireita. Kissalle koiran punkkilääke saattaa olla hengenvaarallinen.
Metsissä mönkivät penteleet pitävät omistajan aistit valppaana.
Lemmikeissä on sellainen hieno piirre, että ne tuovat luonnon lähelle. Voisi sanoa, että suorastaan iholle.
Mökkilaiturin itikat kalpenevat helikopterilta kuulostavien hevospaarmojen rinnalla.
Jalkapatikassa hirvikärpäsiin tutustuminen voi kokemuksena jäädä vajaaksi. Vasta hevonen, sopivasti hirven kokoinen eläin, kutsuu luokseen sellaisen pataljoonan että tuntuu.
Se tästä vielä puuttuisi, että joku keksisi hevospaarmoihin purevan karkotteen tai äkkäisi myrkyn, joka ajaisi hirvikärpäset takaisin itärajan taakse.
Realismi katoaisi touhusta tyystin.
Lemmikki on tarkoitettu työkaluksi mukavuudenhalua vastaan. Jokainen vuodenaika on omanlaisensa koettelemus.
Turkissa mönkivät penteleet pitävät omistajan aistit alati valppaina ja kielenkannat terävinä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







