Kun ilmahälytys tuli, Kaisu Mäki antoi hevoselle heinät ja juoksi kuusen alle piiloon – pikkulotaksi ryhtyminen oli hänelle itsestäänselvyys

Pieni Suomen lippu ja sinivalkoinen kynttilä kuuluvat olennaisesti Kaisu Mäen itsenäisyyspäivän viettoon. Kuva: Johannes Tervo

Kaisu Mäki syntyi maanpuolustushenkiseen kotiin Ilmajoen Koskenkorvalla vuonna 1934. Mäen toinen isoveli oli mukana sotilaspojissa ja kolme vanhempaa siskoa toimi pikkulottina. Isä oli jo 15-vuotiaana ollut lähdössä vapaussotaan mutta palasi kotiin, kun rippikoulu alkoi.

Ei ollut ihme, että veri veti Kaisunkin mukaan pikkulottatoimintaan.

Neljästä isosiskosta vanhin piti lottakahvilaa, seuraava kirjasi kunnantalolla sotaan lähtijöitä sekä sieltä palaavia ja kolmas lähti Kuortaneelle invalidikotiin apuhoitajaksi. Isoveli oli sotilaspoikana vuorollaan tähystämässä taivaalle, näkyykö siellä vihollisen koneita ja raportoi asiasta, kun niitä havaitsi.

Mäki ei tarkkaan muista, minkä ikäisenä hän pikkulotaksi ryhtyi. Isosisko tarvitsi kahvilassa apulaista ja sinne Mäki suuntasi. Hän kantoi puita sisään, haki vettä meijeriltä, tiskasi astioita, pyyhki pöytiä ja siivosi kahvilaa.

Lottakahvila palveli lähellä sijaitsevassa seuratalossa majoittuneita sotilaita. Sotilaat kävivät vartioimassa läheistä Kyrönjoen ylittävää siltaa, jottei vihollinen pääsisi sitä tuhoamaan.

Mukana Mäki oli silloinkin, kun kotona leivottiin leipää rintamalle. Taikina kaulittiin levyksi, josta leikattiin neliön muotoisia leipiä. Leivät kuivattiin vartailla orsilla. "Kuivatut leivät minä ja isosisko pakkasimme laatikoihin.”

Pikkulotat olivat Lotta Svärd -järjestön nuoriso-osastoa, johon kuului 8–16-vuotiaita tyttöjä. Sotilaspojat olivat asevelvollisuusikää nuorempia poikia, jotka olivat mukana maanpuolustustoiminnassa.

Pelottavimman tilanteen Mäki koki, kun hän oli siskonsa kanssa hakemassa hevosella vettä lehmille joesta.

”Oli ilmahälytys, monta lentokonetta tuli kohti ja piti kiireesti hakeutua suojaan. Meitä lapsia oli ohjeistettu, että hevoselle pitää aina antaa heinätukku eteen, jotta se pysyi paikoillaan. Niin teimme. Sitten juoksimme kiireesti ison kuusen alle – niinkin vanhemmat olivat vannottaneet tekemään.”

Lentokoneet jatkoivat sillä kertaa rannikolle asti ja tuli vaara ohi -merkki. Mäki siskoineen pääsi hevosen luokse, joka oli pysynyt niillä sijoillaan.

Kaisu Mäellä on vain yksi kuva, jossa hän on lottapuvussa. Kuva: Johannes Tervo

Perheen äidillä oli maatilalla työntäyteinen ja huolien täyttämä arki seitsemän lapsen kanssa, kun mies oli rintamalla. Mitä tapahtuisi, jos isä ei tulisikaan kotiin?

”Turvaa haettiin toisista. Oli hyvä, kun sai olla muiden seurassa”, Mäki muistelee. Maatalouskerho oli toinen henkireikä lottatoiminnan lisäksi.

Öisin talon ikkunoiden eteen vedettiin ”Molotovin karteekit” eli paperiset rullaverhot, jotta vihollinen ei näkisi valoja. Niin ikään oli määräys sammuttaa tuli hellan pesästä, jos ilmahälytys tuli. Savu olisi saattanut paljastaa asukkaat.

Paikallislehdessä oli juttua, kun lotat tapasivat toisiaan Kuortaneella viime syyskuussa. Kuva: Johannes Tervo

Yhteisöllisyys oli sota-aikana arvossaan, toista autettiin se mikä pystyttiin. Mäen vanhin veli toimi kylällä ”nuorena miehenä”, joka kävi naapureissa maataloustöissä, kun miehet olivat rintamalla.

Kotitila oli hyvin omavarainen. Oli lehmiä, kanoja, lampaita ja porsas. Rahaa oli vähän mutta toisaalta kaupasta ei tarvinnut ostaa juuri mitään.

”Kaikesta oli puutetta, mutta koskaan ei tarvinnut mennä nälissään nukkumaan”, Mäki muistelee.

Ruuassa oli sen verran vaihtelua, että jos tänään oli perunaa ja soosia, huomenna oli soosia ja perunaa.

Arki ei eronnut naapurien arjesta. ”Samanlaista oli kaikilla.”

Erityisesti kengistä oli pulaa ja välillä joutui pitämään rikkinäisiä jalkineita, joissa sukat kastuivat.

Vaatteitakaan ei turhaan hankittu lisää. Seitsemänlapsisen perheen nuorimpana Mäen kohtalona oli pitää isosiskoiltaan jääneet vaatteet loppuun.

”Vaatteita purettiin, palat prässättiin ja paloista tehtiin uusia vaatteita. Joskus kulunut puoli käännettiin sisään”, Mäki muistelee.

Lottapukukin otettiin käyttöön sodan jälkeen. Puvusta piti leikata hihat ja kaulus ja päälle pukea iso esiliina, jotta kukaan ei olisi tunnistanut sodan jälkeen kielletyn järjestön pukua.

Perhe selvisi sodasta melko vähin uhrauksin. Isä menetti kuulon toisesta korvastaan ja invalidisoitui lievästi. Jatkosotaan joutunut isovelikin pääsi ehjänä takaisin, vaikka oli eturintamassa pahoissa paikoissa.

Kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Naapurustosta kaatui neljä noin parikymppistä poikaa, Mäki kertoo.

Kuolemaan suhtauduttiin Mäen nuoruudessa eri tavoin kuin nykyään.

”Lastenkin piti osallistua hautajaisiin, vaikka ei ollut kyse oman perheen jäsenestä. Usein täytyi käydä katsomassa vainajaa arkussaan.”

Pikkulotta-ajan kuvassa Kaisu Mäellä on sylissään veljenpoika Kari ja vasemmalla on sisko Esteri.  Kuva: Johannes Tervo

Itsenäisyyspäivää entinen pikkulotta viettää aina saman kaavan mukaan. Pihapiirin kaikissa taloissa nostetaan lippu salkoon. Lisäksi sisällä pöydällä on oma pikkulippu.

Mäki sytyttää sinivalkoisen kynttilän ja tekee perinteiseen tapaan joulunajan ensimmäiset piparit.

Kynttilöiden vienti haudoille kuuluu niin ikään itsenäisyyspäivän ohjelmaan.

Kuolema vieraili vuosina 2014–2016 tiheään: silloin Mäen läheltä lähtivät mies, poika ja miniä. Kynttilä viedään myös omien ja miehen vanhempien haudoille.

Maailmantilanne ja Ukrainan sota ovat tuoneet omat sotamuistot lähelle. ”Mietin, pitkääkö vielä vanhoilla päivillä nähdä sota. Eikö jo koettu piisaa?”

Moni on huolissaan sotilaista, mutta Mäen mieltä painaa sekin, miten esimerkiksi naiset Ukrainassa pärjäävät. Millaista on olla raskaana sodan keskellä ja missä oloissa joutuu synnyttämään?

Vaikka sota on ainakin toistaiseksi kaukana, se tuntuu Mäen arjessa. Eläke on pieni, ja rahojen riittäminen huolestuttaa. Yhdellä eläkkeellä pitää pärjätä, kun miestä ei enää ole.

Mäellä on edelleen ajokortti ja auto on välttämätön, jotta pääsee kulkemaan asioille ja ystävien luokse. Kalliiksi sen pito tulee, kun pitää maksaa vero, vakuutus ja polttoaineet.

”Mitään ylimääräistä ei voi ostaa.”

Mäki on asunut koko ikänsä samassa pihapiirissä, jossa nyt on kolme taloa: hänen synnyinkotinsa, aikanaan vanhemmille rakennettu talo, jossa Mäki asuu, ja lisäksi toisen pojan perheen talo.

Maatila on pysynyt samalla suvulla ainakin 6–7 sukupolvea. Piirongin päällä on kihlakuva viidestä viimeisimmästä isäntäpariskunnista.

Kun Mäen ja hänen sisarustensa vuoro tuli, kukaan seitsemästä lapsesta ei ollut jäämässä tilalle. Mäki miehineen oli vanhempien viimeinen toivo, ja niin he ottivat tilan, vaikka miehellä ei ollut mitään kokemusta maataloudesta.

Työ kuitenkin opetti tekijäänsä, ja hyvä viljelijä miehestä tuli, Mäki sanoo. Hän itse kävi 22 vuotta töissä ompelimossa. Aamulla navetan kautta töihin ja töiden jälkeen vielä navettaan.

”Onneksi sain olla terveenä.”