
Joulupukki kantaa maanviljelijävaarinsa sinettisormusta ja jakoi lapsena Maaseudun Tulevaisuutta
Timo Alarik Pakkasen parta viettää pian 60-vuotissyntymäpäiviään.
Timo Alarik Pakkanen on ollut joulupukki yli 60 vuotta. Keikoilla käytössä on lisäparta, joka sekoittuu täydellisesti hänen omaan partaansa. Kuva: Jarno MelaHelsinkiläisen kerrostalon aulassa istuu itse joulupukki! Jouluun on enää muutama päivä aikaa, mutta vanhalla valkoparralla ei tunnu olevan kiire, vaikka edessä ovat vuoden kiireisimmät ajat.
Naapurit tervehtivät punanuttuun pukeutunutta Timo Alarik Pakkasta, osa jää jutulle. He ovat tainneet tottua spontaaneihin kohtaamisiin joulupukin kanssa.
Pakkanen on juuri palannut kahden viikon työmatkalta Japanista. Koneen oli tarkoitus laskeutua puoli kuudelta aamulla, mutta se olikin vähän etuajassa.
Aamupäivällä hän suki partansa ja lähti ilahduttamaan lapsia helsinkiläiseen kahvilaan. Iltapäivällä joulupukkia odotetaan vielä toisissa kekkereissä.
Aikaeroväsymys painaisi ketä tahansa, puhumattakaan 80-vuotiaista, mutta Pakkasta ei kova tahti tunnu hidastavan.
”Ei tämä tunnu työltä, vaan on osa elämääni. Minun suurin päämääräni elämässä on tehdä ihmisille hyvää.”
Lapsuutensa jouluja Pakkanen muistelee lämmöllä. Hänen äitinsä Kaija Pakkanen oli lastenkirjailija.
”Olen elänyt koko lapsuuteni satumaailmassa. Mikä olisi otollisempi kasvualusta joulupukille.”
Pakkasen isä oli hyvässä virassa Metsäliitossa, ja kotona luettiin ahkerasti Maaseudun Tulevaisuutta. Vuoden 1956 yleislakon aikaan Pakkanen muistaa jakaneensa isänsä käskystä kopiokoneella painettuja sanomalehtiä, jotta uutiset saatiin tilaajille perille.
Timo Alarik Pakkanen
Timo Alarik Pakkanen syntyi vuonna 1944. Keskimmäinen nimi kulkee suvussa.
Teki ensimmäisen joulupukkikeikkansa vuonna 1961.
Vieraillut joulupukkina muun muassa Japanissa, Thaimaassa, Kyproksella, Espanjassa ja Saksassa.
Oli Finnairin joulupukkina Japanissa vuosina 2000–2014. Yhteistyö Finnairin ja Joulupukkisäätiön kanssa loppui, kun hän kertoi olutharrastajien lehdessä juovansa vapaa-ajallaan olutta.
Opiskeli Tampereella nuoriso-ohjaajaksi. Työskenteli myös mainos- ja media-alalla, muun muassa Koneviestissä.
Hänen äitinsä Kaija Pakkanen oli lastenkirjailija. Myös hänen sisaruksensa Outi ja Jukka Pakkanen ovat kirjailijoita. Isä Mauno Pakkanen oli metsänhoitaja.
Joulupukiksi Pakkanen päätyi alun perin sattumalta – tai ehkä se oli sittenkin kohtalo.
Pakkasen perhe oli muuttanut Helsingistä Espooseen keväällä 1961. Lukiolaispoika tutustui taloyhtiön aikuisiin talkoissa, ja joulun alla häntä pyydettiin joulupukiksi pariin perheeseen.
Seuraavana jouluna Pakkanen laittoi mainoksen lähikaupan ilmoitustaululle, ja ajokortin saatuaan hän joudutti kierrosta hyppäämällä ratin taakse. Sittemmin pukilla on ollut apunaan autonkuljettaja.
Kiireisimpänä vuonna 1980-luvulla Pakkasen jouluaatolle oli merkattu peräti 39 vierailua eri perheissä. Ensimmäistä ovea hän koputti aamupäivällä ennen joulurauhan julistusta ja viimeistä 12 tuntia myöhemmin eli yhdeltätoista illalla.
Nyt tahtia on pitänyt hieman hillitä, mutta varsin tiukalta tämänkin joulun aattosuunnitelmat kuulostavat.
”Luulen, että minulla on 22 keikkaa. Aloitamme kotitalostani kello 11 ja kierros päättyy muistaakseni puoli kymmeneltä illalla.”
Lapsuuden satumaailma kulkee Pakkasen mukana. Joulupukin asuun kuuluu maanviljelijävaarilta peritty sinettisormus. Pakkanen keksi, että se on taikasormus, jonka avulla hän pääsee jouluna koteihin jakamaan lahjoja.
”Tänäkin vuonna Japanissa ihmiset jonottivat tavaratalossa, että pääsevät koskemaan sormusta. Tunsin itseni vähän kuin paaviksi”, valkoparta nauraa.
Timo Pakkanen on ollut joulupukki yli kuusikymmentä vuotta. Hänen kehossaan ja mielessään asuu limittäin kaksi henkilöä: Timo ja joulupukki.
”Sanotaan, että Timo Pakkasessa on 75–80 prosenttia joulupukkia. Jos kysyt asiaa vuoden kuluttua, prosenttiosuus on vielä isompi.”
Näin 80-vuotiaanakaan Pakkanen ei suunnittele joulupukin pestistä luopumista. Hän aikoo jakaa jouluiloa niin pitkään kuin jalat kantavat. Ja senkin jälkeen, kunhan pää vain pelaa.
Joulupukin hommia riittää vuosittain pariksi kuukaudeksi. Lähtiessään tänä vuonna Japanista, hän sanoi yleisölle palaavansa ensi vuonna. Lupauksesta on pidettävä kiinni.
Joulupukkikeikoille Pakkanen pukee punaisen nutun ohella ylleen lisäparran. Siviiliasussaankin hän on varsin joulupukkimainen, sillä harvalla on yhtä komea, harmaa parta omasta takaa.
”Kolmen vuoden päästä tämä parta täyttää 60 vuotta. Tämän värinen se on ollut jo ainakin neljännesvuosisadan.”
Jutussa on käytetty lähteenä Juha Kanervan kirjaa Joulupukki – Se aito ja oikea (Readme.fi, 2024).Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









