Savolaiset martat panevat hynttyyt yhteen
Etelä-Savon Martat ja Pohjois-Savon Martat yhdistyvät Savon Martat ry:ksi.Etelä-Savon ja Pohjois-Savon Martat päättivät kokouksessaan Mikkelissä lauantaina yhdistyä Savon Martoiksi. Syntyvä yhdistys jäsenmäärältään Suomen kolmanneksi suurin marttajärjestön piiri.
Alueella on yhteensä noin 4 700 marttaa, jotka toimivat runsaassa 130 paikallisessa marttayhdistyksessä.
Yhdistymisen avulla resurssejamme voidaan entistä paremmin kohdentaa varsinaiseen marttatoimintaan, sanoo Pohjois-Savon Marttojen puheenjohtaja Sonja Haapakoski.
Halusimme osoittaa yhteistyökykyä ja -halua malliksi muillekin marttajärjestön piireille, toteaa Etelä-Savon Marttojen puheenjohtaja Mervi Tinakari.
Toimipisteet säilyvät nykyisellään Kuopiossa ja Mikkelissä. Etelä-Savon Marttojen neuvontahenkilöstö siirtyy nimeään vaihtavan Pohjois-Savon Martat ry:n palvelukseen ja piirin toiminta yhteistyökumppanien kanssa eri paikkakunnilla jatkuu entiseen tapaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
