Ysiluokan päättävän kaveriporukan vimmainen kesäloman alku – nuortenromaani tuo mieleen Junnun Vainion klassikkokappaleen

Taina Niemi, Ämpärikesä, Otava 2024, 182 sivua. Kuva: Jonne Räsänen / Otava, kannen suunnittelu: Päivi Puustinen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola

Pikkukaupungin nuorten peruskoulu on päättäjäisjuhlaa ja suvivirttä vaille valmis. Kaikki ysiluokkalaiset ovat tehneet ämpärilistan asioista, joita he haluaisivat kesällä tehdä.

Mutta mitä nuoret rehellisesti toivovat, kaikkia salaisuuksia ja unelmia ei kerrota ääneen edes parhaalle ystävälle.

Tästä alkuasetelmasta käynnistyy Taina Niemen esikoisromaani Ämpärikesä. Mikkeliläislähtöinen suomenkielen ja kirjallisuuden opettaja voitti teoksellaan Otavan nuortenromaanipalkinnon.

Idea syntyi, kun Niemi keskusteli koulussa oppilaiden kanssa heidän ämpärilistoistaan. Kirjailija on yhdistänyt teoksessa nuoruuden kokemuksiaan siihen, mitä näkee työssään koulussa päivittäin.

Niemen romaanissa seurataan ysiluokan päättävän kaveriporukan kesäloman alkua neljän vuorokauden ajan.

Keskiössä ovat futisnuoresta häiriköksi ajautunut Arttu, Matilda, joka suree parhaan ystävän lipumista kauemmaksi, Saana, jolla on takanaan karu perhetragedia, Jere, joka kärsii äidin alkoholismista, Samu puolestaan yllättyy, kun netti-ihastus on yhä kaapissa.

Kirjan alku edellyttää keskittymistä, jotta pääsee jyvälle lukuisista pää- ja sivuhenkilöistä. Nuoruudenvimmainen ja humoristinen teksti tempaa kuitenkin mukaansa, eikä romaania malta jättää kesken.

Aikuislukijakin muistaa vapauden tunteen, kun peruskoulu päättyi ja edessä siinsi Suomen suvi.

Taina Niemi on pystynyt vangitsemaan kirjaansa nuoruuden kasvukivut, sydänsurut ja toisaalta murrosiän kaikkivoipaisuuden. Perustekstin lomaan on sijoitettu puhelimesta kilahtelevia viestejä.

Ehkä se nuorille lukijoille toimii. Romaani elää muutenkin ajassa, sillä rannalla kännäävän nuorison keskellä on poika, jota kiinnostaa sober curious -ilmiö eli alkoholittomuus.

Erityisen samaistuttava oli Matildan ja Merin kipeä ystävyyden päättyminen. Yhdessä oli kestetty mummun kuolema ja voitettu koulun pesisturnaus.

Ihmisiä tulee ja menee, sellaista elämä on nelikymppisenäkin, kuten Junnu Vainio mainiossa klassikkokappaleessaan tiivisti.

”Kerran kulkija kuustoistavuotias, olin minäkin aikoinani. Luulin silloin, jo vähintään puolikas, meni kaikista unelmistani”, Vainio riimitteli.

Saana muotoilee romaanissa rehellisen ämpäriviestinsä näin: ”Että joku laittaisi viestin, kysyisi miten menee”.