12 MTK:n ja Pellervon vaikuttajaa saa itsenäisyyspäivän kunniamerkin
Suomen Leijonan ansioristi myönnetään esimerkiksi MTK Pirkanmaan puheenjohtajalle Jukka Niittyojalle ja emokarjatilaa isännöivälle Anssi Hänniselle.
Kuvassa ovat itsenäisyyspäivän kunniamerkeillä palkitut Anssi Hänninen (vasen alakulma), Kari Vaismaa (vasen yläkulma), Ville Pekkarinen (oikeassa yläkulmassa) ja Sakari Alasuutari (oikea alakulma). Kuva: Saara Lavi, Johannes Tervo, Jaana Kankaanpää, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaItsenäisyyspäivän kunniamerkki on myönnetty kymmenelle maa- ja metsätaloustuottajajärjestö MTK:n hakemalle henkilölle.
Suomen Leijonan ansioristin saavat MTK:n koulutussuunnittelija Sakari Alasuutari Lohjalta ja Rautalammilla emokarjaa kasvattava Anssi Hänninen.
Suomen Leijonan ansioristi on myönnetty myös MTK Pirkanmaan puheenjohtajalle Jukka Niittyojalle. Viljelyshommien ohella hän pitää tilitoimistoa Ylöjärven Viljakkalassa.
Samalla Suomen Leijonan ansioristillä palkitaan myös juankoskelainen maitotilan isäntä Jarmo Nykänen. Suomen Leijonan ansioristi on myönnetty myös Vehmersalmella vasikkakasvattamoa pitävälle Ville Pekkariselle. Juankoski ja Vehmersalmi kuuluvat nykyään Kuopioon.
Välitä viljelijästä -hankkeen projektityöntekijä Maija Pispa Ylöjärveltä on palkittu Suomen Leijonan ansioristillä. Myös isokyröläinen maatalousyrittäjä Kari Vaismaa saa Suomen Leijonan ansioristin.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein saavat isojokelainen maanviljelijä Juha Piikkilä ja maanviljelijä Aki Tuomola Mänttä-Vilppulasta.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali on myönnetty MTK-Satakunnan assistentti Minna Vanhatalolle Porista.
Itsenäisyyspäivän kunniamerkki on myönnetty myös kahdelle pellervolaiselle osuustoimintavaikuttajalle.
Suomen Leijonan ansioristin saa maatalousyrittäjä ja agrologi Katariina Lampela Tervolasta. Hän toimii tällä hetkellä muun muassa Osuuskunta Pohjolan Maidon hallituksen jäsenenä ja Valion hallintoneuvoston jäsenenä.
Suomen Leijonan ansioristin saa myös agrologi ja maatalousyrittäjä Jari Hekkala Kalajoen Himangalta. Hänkin toimii Osuuskunta Pohjolan Maidon hallituksen jäsenenä ja Valion hallintoneuvoston jäsenenä.
Lampela ja Hekkala kuuluvat molemmat Osuustoimintakeskus Pellervon valtuuskuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




