
Viherkasvin kastelu lumipallolla ei välttämättä ole voittajavinkki – tämä kasvi kuolee niille sijoilleen
Lumella voidaan hidastaa kukinnan etenemistä. Kaikki kasvit eivät kylmyyttä siedä.
Esimerkiksi hyasintit pysyvät huoneilmassa kauan kauniina, kun saavat vähän kylmää. Kuva: Carolina HusuVoiko viherkasveja kastella lumipalloilla?
Instagramissa kiertää ruotsalaisen gardenr-tilin video, jossa lumipalloa suositellaan kasteluun.
Lumipallosta haihtuva kosteus hyödyttää esimerkiksi trooppisia kasveja, videolla vinkataan.
Lumi sisältää videon mukaan myös enemmän typpeä kuin kraana- ja vesijohtovesi.
Yksi pallo per ruukku riittää, jotta juuret eivät palellu.
Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio. sulattaisi trooppisille kasveille lunta erillisessä astiassa kasvien keskellä.
”Kasvit hyötyvät kosteudesta ja sulatettua vettä voi hyvin käyttää kasteluvetenä, koska se on vesijohtoveteen verrattuna esimerkiksi jonkin verran ravinteikkaampaa, koska talvella ilmassa on enemmän poltosta tulevia typen oksideja, jotka kertyvät lumeen.”
Pehmeälehtiset, lämpimistä olosuhteista kotoisin olevat kasvit eivät siedä kylmää. Näitä ovat esimerkiksi vehkakasvit, tyräkit ja begoniat.
”Joulutähti kuolee niille sijoilleen, jos sille laitetaan lumipallo varpaille. Joulutähti ei tarvitse kuin pikkuisen vetoa niin se paleltuu”, kertoo Kaartokallio.
”Joulutähti ei tarvitse kuin pikkuisen vetoa niin se paleltuu.”
Muut joulukasvit sen sijaan hyötyvät viileydestä.
Lumella voidaan hidastaa kukinnan etenemistä. ”Viileys pidentää ihan selkeästi kukinta-aikaa.”
Esimerkiksi hyasintit ja jouluruusut pysyvät huoneilmassa kauan kauniina, kun saavat vähän kylmää. Myös ruukkutulppaanit ja muut sipulikasvit kestävät hyvin kylmää.
”Olen kokeillut ja uskallan suositella tätä konstia joulun sipulikasveille.”
Lumipallo sulaa hitaasti ja vaikuttaa kasvin omaan pienilmastoon. Kuvassa ritarinkukka. Kuva: Terhi Pape-MustonenLumipallo sulaa hitaasti ja vaikuttaa kasvin omaan pienilmastoon.
”Kosteuden haihtuminen hitaasti on hyvä, jos on kuuma ja kuiva huoneilma. Mutta täytyy valita kasvit, jotka kestävät kylmyyden.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






