Tiedätkö oikean pituutesi? Selkänikaman murtuma voi olla kivuton mutta haitallinen
Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista.Luustoliitto muistuttaa, että pituutta kannattaa mitata säännöllisesti. Jos aikuisiän pituus on lyhentynyt 5 cm tai enemmän, voi kyse olla osteoporoosin aiheuttamista selän nikamien murtumista.
Monella nikamamurtuma voi olla oireeton tai se voi ilmetä ohimenevänä keskiselän kipuna, jota on kuvitellut noidannuoleksi. Nikamamurtuma on suuri riski seuraaviin osteoporoottisiin murtumiin ja ennen kaikkea seuraavaan nikamamurtumaan. Lisäksi uudet nikamamurtumat ovat aiempaa vaikeampia.
"Olet varmaankin nähnyt kumara-asennossa kävelevän ihmisen. Saattaa olla, että häneltä on murtunut useita nikamia", Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm kertoo.
"Kumara asento voi tarkoittaa, että hengittäminen on vaikeaa, kävelykyky on heikentynyt ja tasapainon ylläpito on hankalaa, selkä on kroonisesti kipeä, yksinkertaistenkin kotiaskareiden teko voi olla mahdotonta ja elämänlaatu on heikentynyt. Nikamamurtumat lisäävät myös kuolleisuutta."
Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista ja luuston haurastumisesta johtuvia murtumia tulee jopa 40 000 vuosittain. Osteoporoosia voidaan hoitaa, mutta se on tärkeää pysäyttää ajoissa.
Onko sinulla erityinen riski saada osteoporoosi? Tee Luustoliiton testi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


