Oma säilyke maistuu parhaalta
Kotimaiset marjat ovat todellista superruokaa. Nyt niitä syödään päivittäin tuoreena sekä pakastetaan talven marjatarve.
Perusideana on, että mitä nyt säilötään, syödään seuraavaan satokauteen mennessä.
Pakastamisen lisäksi keitetään muutama tölkillinen hilloa ja herukkamehua talveksi. Marjoja yhdistelemällä saa erilaisia makuja.
Mustikan ja vadelman seos on yksi suosituimmista hilloyhdistelmistä, mehuissa puolestaan vadelman ja punaherukan sekoitus.
Juuri kypsyneissä herukoissa on runsaasti pektiiniä, joten niistä syntyy hyytelöä tavallisella sokerilla.
8 l (noin 4 kg) mustaherukoita
1 kg sokeria
Huuhdo marjat tarvittaessa. Herukat voi laittaa terttuineen mehumaijan siivilään. Nosta siivilä vesiosan päälle.
Anna veden kiehua reippaasti noin 15 minuuttia ja valuta mehua kannuun.
Kaada mehu takaisin marjojen päälle siivilään. Höyrytä edelleen, kunnes marjat ovat poksahdelleet rikki ja valuta mehu kattilaan.
Lisää sokeria 300 grammaa mehulitraa kohti. Tästä määrästä kypsiä marjoja tulee reilu 3 l mehua. Kiehauta mehu ja pullota kuumiin pulloihin. Sulje pullot puhtailla korkeilla.
Vinkki: Tee erilaisia marjasekoituksia ja höyrystä mehuksi. Vadelmasta tulee aromia herukkamehuun, karviaisista lisähappoa ja mustikasta väriä.
2 l juuri kypsyneitä
mustaherukoita
4 dl vettä
7 dl sokeria
Laita puhtaat marjat teräskattilaan. Lisää vesi. Keitä sekoittamatta noin 20 minuuttia.
Siivilöi mehu toiseen kattilaan ja painele marjoja toisiaan vasten samalla.
Lisää sokeri mehuun ja keitä vielä noin 15 minuuttia. Kuori vaahto ja purkita hyytelö.
2 l karviaisia
1/2 dl vettä
2–3 mintunoksaa
500 g hillosokeria
Keitä karviaiset mintulla maustetussa vedessä. Ota yrtit pois ja soseuta kypsät karviaiset liemineen.
Lisää hillosokeri ja keitä vielä noin 10 minuuttia. Annostele kuumiin purkkeihin.
2 l raparperinpaloja
3 dl mansikoita viipaloituna
sentin pätkä inkivääriä
500 g hillosokeria
noin 1 dl vettä
Leikkaa inkivääri pieniksi kuutioiksi.
Pane raparperit, mansikkaviipaleet ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää hillosokeri. Keitä ilman kantta noin 20 minuuttia, kunnes raparperi on pehmeää.
Purkita tai tarjoa heti lämpimänä esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.
Anneli Pessala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

