Tanssin tiedetään laihduttavan ja vievän vyötäröiltä rasvan – yllättäen raskain tanssityyli ei välttämättä olekaan tehokkain
10 kattavalla tutkimuksella selvitettiin tanssin hyötyjä. Tanssin todistettiin laihduttavan tehokkaasti, mutta sillä on muitakin erinomaisia vaikutuksia.Liikunta on terveellistä monella tapaa. Se taitaa kuulua aika säännöllisesti myös laihduttajan ohjeisiin.
Ongelma vain on, että alkuinnostuksen jälkeen into lopahtaa. Eikä ihme, sillä usein on kyse yksitoikkoisesta, rasittavasta ja yksinäisestä toiminnasta.
Kun urakka ei tunnu mukavalta, siitä voi herkästi laistaa tarjolla olevilla tekosyillä. Siitä huolimatta, että fyysisen rasituksen jälkeen olo on useimmiten hyvä ja vaivan arvoinen.
Hyvä ja monelle mieluinen liikuntamuoto, tanssi, sai kiinalaiset tutkijat kiinnostumaan sen tehosta laihduttamisessa. He tekivät meta-analyysin eli kokoomakatsauksen aiemmin julkaistuista artikkeleista tanssin vaikutuksista.
Tutkijat keskittyivät etsimään huolella tehtyjä tutkimuksia tanssin tehosta ylipainoisten ja lihavien laihduttajana.
Kaiken kaikkiaan yli 600 tutkimusraportin joukosta löytyi kymmenen ehdot täyttävää. Niissä kaikissa oli mukana myös ei tanssivien verrokkiryhmä.
Hyvin monenlaisia tansseja kuului valikoimaan. Perinteisen meillekin tutun paritanssin lisäksi mukana oli steppiä, zumbaa, luovaa tanssia (vastannee nykyistä erillään hytkymistä bileissä), intialaisia tansseja ja jenkkien square dance eli neljän parin tanssia, joka voisi olla lähellä meikäläistä kansantanssia.
Tavallista harvempi osallistuja jättäytyi pois kesken tutkimuksen.
Tanssia harrastettiin yleisimmin kolmasti viikossa tunnin puolentoista ajan. Harrastus jatkui vähintään neljä viikkoa, joillakin yli vuoden.
Yhteenveto tutkimusten tuloksista osoitti, että tanssi laski painoindeksiä ja lyhensi vyötärön ympärysmittaa merkitsevästi. Myös kehon rasvaprosentti pieneni ja rasvan määrä kiloissa mitattuna väheni.
Muutokset siis osoittivat tanssimisen olevan tehokas laihduttaja.
Bonuksena tulee vielä muita positiivisia asioita, joita tosin tässä tutkimuksessa ei mitattu.
Tanssin nimittäin on todettu tuntuvan mukavalta, vähentävän stressiä ja parantavan mielialaa. Lisäksi se lisää motivaatiota jatkaa. Se näkyi tässäkin aineistossa, sillä tavallista harvempi osallistuja jättäytyi pois kesken tutkimuksen.
Minkä sortin tanssi sitten olisi parasta?
Ei välttämättä hikinen jenkan rytke, vaan paras laji lienee se, josta eniten nauttii. Sitä jaksaa harrastaa terveydelleen hyödyllisenä pitkään.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Lähde: PLOS One doi.org/10.1371/journal.pone.0296089
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







