
Juha Sipilä jätti rallipolut - mitä ralli opetti maatilan pitoon ja yrittämiseen? Katso video
Sastamalassa viljelevä Juha Sipilä ei pelkää riskinottoa, vaikka maatilan pyörittämisen riskit ovatkin hallitumpia kuin rallikuljettajan.
Kahnun tilaa Sastamalassa viljelevä Juha Sipilä jätti ralliauton lepäämään ja keskittyy täysillä kasvavan tilan hoitamiseen. Kuva: Jaakko Pirttikoski
Jyväskylän Neste Rallin erikoiskokeilla on paljon yleisöä, ja tunnelman aistii myös turvakaarien sisäpuolelle, Juha Sipilä toteaa. Kuva: Jaakko Pirttikoski
Juha Sipilä kertoo ralliuran opettaneen sietämään riskejä, vaikka liiketoiminnassa riskit ovatkin yleensä hallitumpia. Kuva: Jaakko PirttikoskiKahnun tilalla Sastamalassa vihreä traktori jyristää rapsipellolla ruisku perässään.
Ohjaksissa häärii tilan nuori isäntä Juha Sipilä. Vielä pari vuotta sitten hän oli tuttu nimi rallitaipaleiden tuloslistoilla – usein vielä yläriveillä.
Juha kertoo kilvanajon päättyneen kauteen 2014. N-ryhmän Mitsubishi on kuitenkin yhä tallissa.
Päätös ralliuran lopettamisesta ei ollut helppo, mutta laajentuva tila ja kasvava perhe piti laittaa etusijalle. Varsinkin kesäaikaan tilalta oli vaikea irrottautua viikonlopuksi kilpailemaan. Juha Sipilä jäi myös pois myyntipäällikön töistä Avantilla.
Vaikka maanviljely ja autourheilu saattavat vaikuttaa tyystin eri maailmoilta, videolla mies kertoo, että rallipoluilta on tarttunut paljon oppia maatilayrittäjän arkeen.
Olipa kyse maanviljelystä tai kilpaurheilusta, paras suoritus syntyy vain tosissaan tekemällä. Jos ei tosissaan yritä, ei oikein voi onnistuakaan. Jos tilaa viljellään vain velvollisuudentunnosta, siitä on vaikea saada kannattavaa.
"Koskaan ei pidä luovuttaa, sillä palkinnot jaetaan vasta maalissa. Periksi ei pidä antaa, sillä tilanteet voivat muuttua nopeasti. Kaveri voi tehdä pienen virheen tai kärsiä tekniikkahuolista. Jos on jo valmiiksi luovuttanut, ei omaa suoritusta voi enää paikata", Juha vertaa.
"Pitää puskea, puskea vaan."
"Ja kun on yrittänyt kaikkensa, voi ainakin sanoa, että kaatuu saappaat jalassa."
Molemmissa pitää myös sietää riskejä, vaikka liiketoiminnassa ne ovatkin hallitumpia kuin rallissa.
Kahnun tilalla on viime vuosina investoitu sekä sikalaan että kasvinviljelyyn. Tuorein Juha Sipilän laajennus on osakkuus toisessa, maidontuotantoon keskittyvässä tilassa.
Juha Sipilä antaa Neste Rallia seuraamaan tuleville vinkkejä, joilla varmistetaan myös turvallisuus.
Neste Ralli on helppo tapa tutustua lajiin, kun järjestelyt ovat viimeisen päälle. Mukaan on helppo lähteä seuraamalla opasteita.
Virallisilla yleisöalueilla pääsee hyvin tunnelmaan ja palvelut ovat lähellä. Hyviä katselupaikkoja löytyy paljon myös muualta reitin varresta.
Televisiossa rallista näkyy enemmän isoja valtionteitä. Reitillä on kuitenkin paljon myös todella pieniä teitä.
Muista turvallisuus. Mutkan jälkeen ulkokaarteessa tai hyppyrin alla ei ole turvallista. Parempia katselupaikkoja riittää varmasti.
Lisää uutisia löytyy keskiviikon MT:n välissä ilmestyneestä Neste Rallin tapahtumaliitteestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
