Huuhkajat houkuttelevat suomalaiset sankoin joukoin samaan aikaan samalle kanavalle
Euroviisuissa henkeä salpaavan paljon yleisöääniä saanut Blind Channel kohahdutti kotiyleisöjä niin, että odottelin jo uutista seismologisesta havainnosta.
Lisää kohahduksen aiheita kuuluu kodeista, kun jalkapallon EM-kisat potkaistaan käyntiin (11.6.). Huuhkajien historiallinen, kautta aikojen ensimmäinen EM-ottelu vihelletään alkaneeksi lauantaina 12. kesäkuuta klo 19.30.
Yhteisöllinen kokemus television välityksellä ei ole siis kuollut, vaikka perinteisen töllöttämisen määrä laskee vuosi vuodelta. Siihen vaikuttaa katselun siirtyminen aiempaa enemmän internetin suuntaan.
Varttunein lukijakunta muistelee kaiholla tai kauhulla aikoja, jolloin maaseudulla mentiin katsomaan televisiota yhteisvoimin. Joku naapuruston taloista oli ehtinyt hankkimaan kylään ensimmäisenä mustavalkoisen vastaanottimen keskelle tupaa.
En aio hankkia maksukanavia, enkä katsoa tv-sarjoja maratonina putkeen. Eläköön sama aika samalla kanavalla!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

