
Näillä välineillä Suomen rajaviranomaiset yrittävät pitää luvattomat tulijat rajan toisella puolella
Rajavartiolaitos on saamassa lähivuosina kaksi uutta vartiolaivaa. Tällä hetkellä rajalla partioidaan tehostetusti.
Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueeseen kuuluu kaksi Dornier-valvontalentokonetta. Vartiolentolaivue osallistuu tarvittaessa myös kansainvälisiin rajavalvontaoperaatioihin EU:n alueella sekä ympäristönvalvontaan koko Itämerellä. Kuva: Oskari TähtinenRajavartiolaitos on tehostanut rajavalvontaa, koska Venäjä aloitti viime syksynä Suomeen kohdistuvan välineellistetyn maahantulon masinoinnin. Venäjän viranomaiset ovat ohjanneet pakolaisia rajanylityspaikoille tarkoituksenaan vaikuttaa Suomen ja EU:n rajaturvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen.
”Myös rajakoiria osallistuu partiointiin talvella.” Kimmo Ahvonen
Teknistä valvontaa ja partiointia on lisätty maalla, merellä ja ilmassa.
”Tehostamisella tarkoitetaan esimerkiksi normaalia suurempaa määrää ja monipuolisemmin varustettuja partioita. Valtakunnan rajalla käytetään myös estelaitteita. Myös rajakoiria osallistuu partiointiin talvella”, kertoo Rajavartiolaitoksen viestintäyksikön päällikkö, komentaja Kimmo Ahvonen.
Tarkkoja lukumääriä henkilöresursseistaan sisäministeriön alaisuudessa toimiva Rajavartiolaitos ei turvallisuussyistä paljasta. Partiointiin on kuitenkin pystytty lisäämään henkilöstöä rajanylityspaikkojen mentyä kiinni.
Pääasiassa viranomaistehtäviä ei suoriteta yksin. Rajalla liikutaan sää- ja muiden olosuhteiden edellyttämillä tavoilla esimerkiksi jalan ja suksilla tai jollakin moottorikäyttöisellä kulkuneuvolla.
Kalustoa Rajavartiolaitokselta löytyy moneen lähtöön ja tarpeeseen.
Ilmatilan valvonnasta vastaa Vartiolentolaivue, jolla on käytössään 12 helikopteria ja kaksi valvontalentokonetta.
Vartiolentolaivueen tukikohdat sijaitsevat Helsinki-Vantaan, Turun ja Rovaniemen yleisten lentoasemien yhteydessä.
Rajavalvonnan lisäksi ilma-aluksilla tuetaan yhteistoimintaviranomaisia etsintä- ja pelastustehtävissä, sairaankuljetuksissa, metsäpalojen sammutuksessa sekä muissa virka-aputehtävissä.
Vartiolentolaivue osallistuu tarvittaessa myös kansainvälisiin rajavalvontaoperaatioihin EU:n alueella sekä ympäristönvalvontaan koko Itämerellä.
Helikopterityypit ovat H215 Super Puma, AB/B 412 ja AW 119 Ke Koala. Valvontalentokoneiden tyyppi on Dornier DO-228.
Maan pinnalla rajavartijaa liikuttaa laaja valikoima kulkuneuvoja maastoautoista mönkijöihin ja moottoripyöriin. Alueelliset erot sekä vaativat sää- ja maasto-olosuhteet on huomioitu ajoneuvohankinnoissa.
Talvisin metsäisillä rajaseuduilla suksien lisäksi rajavartijoiden käytössä ovat kapea- ja leveätelaiset Lynx Ranger 600 E-Tec -moottorikelkat.
Kapeatelainen kelkka soveltuu paremmin vaikeakulkuiseen maastoon kelillä kuin kelillä, kun taas leveätelainen sopii yleiskäyttöön ja kelkkareiteille.
Merellä toimivaan kalustoon on tulossa merkittävä päivitys vuosien 2025 ja 2026 aikana, kun kaksi uutta vartiolaivaa valmistuu. Tällä hetkellä Rajavartiolaitoksella on käytössään kolme ulkovartiolaivaa ja useita erityyppisiä veneitä.
Ulkovartiolaivoista Rajavartiolaitos pitää ajanmukaisena enää vuonna 2014 käyttöön otettua vartiolaiva Turvaa. Käytöstä poistuvien vartiolaiva Tursaan ja Uiskon tilalle tulevista uusista laivoista ensimmäisen rakentaminen on alkanut viime vuoden lopulla.
Laivojen rakennuttamisesta Puolassa ja Uudessakaupungissa vastaa Meyer Turku Oy.
Eduskunta on myöntänyt laivojen hankintaan 448 miljoonan euron tilausvaltuuden. Rahoitusta tullaan hakemaan myös EU:n rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitusinstrumentista, Rajavartiolaitoksen tiedotteessa kerrotaan.
Vartiolaiva Turva on tällä hetkellä Rajavartiolaitoksen ainoa laiva, joka täyttää nykyajan vaatimukset. Kaksi uutta vartiolaivaa valmistuvat vuosien 2025 ja 2026 aikana. Kuva: Tomi IlvespääKoiria Rajavartiolaitoksen palveluksessa on noin 200, ja niitä käytetään rajavartioinnissa ympäri vuoden. Suomalaiset rajakoirat osallistuvat myös Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontexin operaatioihin EU:n ulkorajoilla.
Rajakoirat jaetaan koulutuksen ja käyttötarkoituksen perusteella partiokoiriin, lisäkoulutettuihin partiokoiriin ja valmiusjoukkuekoiriin. Käytössä olevat koirarodut ovat saksanpaimenkoira, labradorinnoutaja ja belgianpaimenkoira.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







