
Tiesitkö: Hikoilu on ihmisen supervoima – eläinkunta viilentää itseään paljon kiusallisemmilla tavoilla
Hikoilu antoi metsästäville ihmisille aikanaan etua, sillä muut nisäkkäät joutuivat vetäytymään varjoon keskipäivällä.
Koira läähättää viilentääkseen itseään. Jatkuva läähättäminen voi olla merkki esimerkiksi kivusta, stressistä tai sairaudesta, mikä vaatii eläinlääkärin arvion. Kuvan koira ei liity juttuun. Kuva: Kimmo HaimiSyksy on sitä aikaa, kun moni aloittaa uuden harrastuksen. Jumppatunnilla tai kuntosalilla huhkiessa mieleen saattaa hiipiä kysymys siitä, miksi ihmeessä ihminen hikoilee.
Vaikka litimärkä paita ja otsaa koristava hikinoro saattavat vaikuttaa noloilta, hikoilu on eräänlainen ihmisen hyödyllinen erikoisominaisuus. Ihmisellä on 2–4 miljoonaa pientä hikirauhasta , mikä on jopa 10 kertaa enemmän kuin simpansseilla. Lisäksi ihmiskehon karvapeite on lukuisiin muihin nisäkkäisiin verrattuna säälittävää sekä määrältään että laadultaan, joten ihmisen iholta hiki pääsee haihtumaan tehokkaasti.
Tällä ominaisuudella ihminen saavutti esihistorian hämärissä melkoista etua, sillä esi-isämme pystyivät jatkamaan saalistusta jopa keskipäivän kuumimpina tunteina, kun karvaisemmat nisäkkäät joutuivat rajoittamaan liikkumistaan ja etsimään varjoa.
Jos hikoilu edelleen tuntuu kiusalliselta, kannattaa miettiä, mitä muita viilennyskeinoja eläimillä on. Esimerkiksi koirat läähättävät viilentääkseen oloaan, haikarat ulostavat jaloilleen ja turkishylkeet eli merikarhut virtsaavat kiville, jotta saavat kasteltua vatsansa ja räpylänsä. Ihmisen kokovartalohikoilu alkaa tuntua näihin keinoihin verrattuna varsin salonkikelpoiselta puuhalta.
Liikunnasta seuraava hyvän olon tunne ei johdu hikoilusta vaan stressin vähenemisestä. Kuva: Carolina HusuEräs hikoiluun liittyvä sitkeä myytti liittyy siihen, voiko ihminen hikoilla kehoaan puhtaaksi kaikenmaailman myrkyistä ja epäpuhtauksista. Hikoilu on kuitenkin kehon viilentämistä, ei sisäistä puhdistamista varten. Esimerkiksi saunasta tai lenkiltä saa hyvän olon muista syistä, kuten siksi, että ihminen rentoutuu tai verryttelee liian ruuduntuijottelun kangistamia jäseniään.
Vaikka ihminen onkin luotu hikoilemaan, hikeä ei ole luotu avaruutta varten. Ilman painovoimaa hiki ei nimittäin haihdu mihinkään, vaan pisarat jäävät hengailemaan ympäriinsä. Avaruuskävelyjen aikana astronauteilla täytyykin olla päällään viilentäviä alusvaatteita ja hikeä imeviä asusteita.
Lähde: The Guardian 22.8.2023
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






