
MT 100 vuotta sitten: Pienessäkin kunnassa pitää olla kätilö, jolle pitää taata palkan lisäksi muun muassa sauna ja polttopuut
Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 15.11.1924 myös Suomeen tuotujen öljykakkujen tarkat kilomäärät.
Eduskunta hyväksyi lain, jonka mukaan kätilöiden vuosipalkka oli oltava vähintään 8000 markkaa. Nykyajan rahassa tämä tarkoittaa reilut 3000 euroa vuodessa. Kuva: KansallisarkistoKätilöiden asettaminen maalaiskuntiin.
Uusi laki hyväksytty ja astuu voimaan ensi vuoden alusta.
Eduskunta hyväksyi eilen kolmannessa käsittelyssä lopullisesti lain kätilöiden asettamilta maalaiskuntiin ja niiden palkkausta koskevan lain 2, 3, 5, ja 8 §;n muuttamisesta.
Nyt hyväksytyn lain mukaan tulee kunnassa, jonka asukasluku ei henkikirjain mukaan ole yli 5,000, olla vähintään yksi kätilö ja suuremmissa kunnissa lisäksi yksi kätilö jokaista alkavaa 7,000 asukkaan lukua kohti.
Kunnan palveluksessa olevan kätilön tulee saada peruspalkkana vähintään 8,000 markkaa vuodessa ja lisäksi kunnollinen, vähintään yhden huoneen ynnä keittiön ja eteisen sisältävä asunto ja sauna sekä tarpeelliset polttopuut.
Kunnat saavat valtion varoista apurahana kätilöiden palkkaamista varten 5,000 markkaa [nykyrahassa 2 000 euroa] kutakin kätilöä kohti. Lisäksi saavat kätilöt valtion varoista palkankorotusta nelivuotiskaudelta, kerrallaan 4% peruspalkasta 4 eri kertaa.
Kätilö, joka on nuhteettomasti palvellut kunnankätilönä 30 vuotta on 60 vuotta täytettyään oikeutettu saamaan toimesta erotessaan valtion varoista 4,500 [1 800 euron] markan suuruisen vuotuisen elinkautiseläkkeen. Aikaisemman lain nojalla eläkkeelle siirtyneet saavat täyteen eläkkeeseen 3,000 markan [1 200 euron] lisäyksen. Tämä laki tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Öljykakkujen tuonti maahamme.
Lokakuun aikana tuotu yli 13 miljoonan arvosta.
Lokakuun aikana tuotiin Maaseudun Tulevaisuuden saamien tietojen mukaan maahamme seuraavat määrät erilaisia öljykakkuja: Pellavansiemenkakkuja 81,446 kg. Hampunsiemenkakkuja 79,562 kg. Puuvillasiemenkakkuja 20,316 kg. Auringonsiemenkakk. 265,077 kg. Maapähkinäkakkuja 1,060,463 kg. Soijakakkuja 150,000 kg. Rapsikakkuja 201,540 kg. Muita lajeja 86,078 kg.
Lokakuun aikaisten öljykakkujen yhteenlaskettu raha-arvo on 13,634,643 markkaa.
Lentokoneiden hätälasku ja paakarin pullat.
Maanantaina klo 10 ajoissa aamulla teki kaksi armeijan lentokonetta hätälaskun Kuuhankaveteen, Hankasalmen kirkonkylän kohdalla. Kun Hankasalmen historiassa ei aikaisemmin tuollaista merkkitapausta ole sattunut, teki vierailu paikkakuntalaisiin suuremmoisen vaikutuksen.
Kaikki lähtivät kesken tärkeimpienkin toimitustansa lentokoneita ihmettelemään ja kirkonkylän talot jäivät hetkeksi autioiksi ja tyhjiksi kuin ”kuolleitten kodit”.
Tämä tyhjäksi jääminen ei rauhallisessa kirkonkylässä tuottanut mitään varkauden, tulen y. m. vahinkoa, mutta kirkonkylän leipurilta unohtuivat pullat kuumaan uuniin ja paistuivat täydellisiksi ”nokisieniksi”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











