Pallonpuoliskosta riippuen nyt vietetään keskikesää tai keskitalvea – "Talvea on vielä pari kuukautta jäljellä"
Pohjoismaissa ja Baltiassa juhannusta vietetään säistä riippuen mieluusti ulkoilmassa.
Pohjoismaissa ja Baltiassa juhannuksen juhlintaan liittyy suomalaiseen korvaan tutulta kuulostavia elementtejä. Jos metsäpalovaroitukset sallivat, sytytetään kokko, tehdään juhannustaikoja ja muutenkin viihdytään ulkosalla. Kuva: Miska PuumalaJuhannuksena suomalaiset perinteisesti istuvat autossa valtatiellä matkalla mökille tai mökiltä, hamstraavat ruokaa kauppojen vapaista aukioloajoista huolimatta ja tutustuvat lukuisiin vesistöihinsä säästä riippuen joko uiden tai rannalla räntäsateessa värjötellen.
Mutta miten juhannusta vietetäänkään muualla maailmassa? Pallonpuoliskosta, maan perinteistä ja omasta vakaumuksellisuudesta riippuen juhannuksen tienoilla voi juhlia esimerkiksi kesä- tai talvipäivänseisausta tai Johannes Kastajaa.
Raamatussa Johannes Kastajan tehtävänä oli valmistaa Jeesukselle tietä, ja hän syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta.
Kristinuskon levitessä ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina monet jo aiemmin juhlitut juhlat saivat kristillisen sisällön. Kesäpäivänseisauksena vietettävästä keskikesän juhlasta tuli Johannes Kastajan juhla. Juhannus, kuten monien muidenkin kielten vastaavaa juhlaa kuvaavat sanat, juontavat juurensa nimenomaan Johannes-nimeen.
Esimerkiksi viroksi juhannus on Jaanipäev, latviaksi Jāņi, islanniksi Jónsmessa, tanskaksi Sank Hans Aften, espanjaksi Fiesta de San Juan ja hollanniksi Sint Jansfeest. Keskikesän juhlakin on käyttökelpoinen termi: esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa juhlan aihe on midommar tai midsommer.
Pohjoismaissa ja Baltiassa juhannuksen juhlintaan liittyy suomalaiseen korvaan tutulta kuulostavia elementtejä. Jos metsäpalovaroitukset sallivat, sytytetään kokko, tehdään juhannustaikoja ja muutenkin viihdytään ulkosalla. Suomen rannikkoseudulta ja Ahvenanmaalta tutut juhannussalot ovat tuttu näky länsinaapurimaissa, ja Tanskassa juhannuskokon päälle asetellaan pientä variksenpelätintä muistuttava noitahahmo.
Keskikesällä juhlitaan tietenkin vuoden valoisinta aikaa. Vuonna 2019, ennen koronapandemiaa, noin 10 000 henkilöä kokoontui Ison-Britannian eteläosaan Wiltshireen kuuluisalle Stonehengen kivimuodostelmalle, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC tuolloin. Stonehengen koillisen puoleinen sisäänkäynti on suunnattu kohti kesäpäivänseisauksen auringonnousua.
Juhannus sattuu kuitenkin kesäpäivänseisauksen tienoille vain pohjoisella pallonpuoliskolla. Eteläisellä pallonpuoliskolla sen sijaan vietetään keskitalvea.
Esimerkiksi Sydneyn länsipuolen Blue Mountains -vuoristoalueella vietetään vuosittain jouluteemaista Yulefestiä. Vuorilla saattaa tuolloin jopa sataa lunta, vaikka Sydney ympäristöineen onkin tunnetumpi rantalomakohteena.
Talvisiin tunnelmiin pääsee myös naapurimaa Uudessa-Seelannissa Dunedinin Mid Winter Carnivalissa.
Vuoden pimeimpänä aikana kannattaa muistaa, että suunta on valoa kohti, muistuttaa uusiseelantilaismedia NZ Herald viime vuoden talvipäivänseisauksena, tai meikäläisenä kesäpäivänseisauksena, julkaistussa uutisessa.
Talven kylmimmät päivät kuitenkin ovat yleensä edessä vasta talvipäivänseisauksen jälkeen, heinäkuussa ja elokuussa, muistuttaa meteorologi Ben Noll NZ Heraldin jutussa.
"Talvea on vielä pari kuukautta jäljellä."
Kuulostaa tyypilliseltä suomalaiselta sääuutiselta talvipäivänseisauksena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
