Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalit rohkaisevat nuoria ensi kertaa lavalle: ”Teatteri tarjoaa turvallisen ympäristön astua yhdessä aremmillekin alueille”
Lapsille ja nuorille suunnatuilla teatterifestivaaleilla Oulussa korostetaan rohkeuden eri muotoja.
Salla Viikan käsikirjoittamassa näytelmässä Jane Fonda opettaa päähenkilölle vapautta ja tunteista puhumista. Vasemmalla päähenkilö Heli Hyttinen, oikealla Aija Pahkala, joka esittää Fondaa. Näytelmä Jane! Jane! Jane! kuuluu nuorille suunnattuun ohjelmistoon Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaaleilla. Kuva: Teatteri JurkkaOulun lasten ja nuorten teatterifestivaalit järjestetään 28.3.–1.4.
Festivaalien teemana on tänä vuonna rohkeus.
”Festivaalin esityksissä käsitellään esimerkiksi pimeän pelkoa, itseksi kasvamista ja koulukiusaamista. Teatteri tarjoaa turvallisen ympäristön astua yhdessä aremmillekin alueille”, festivaalin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio kuvailee tiedotteessa.
Teatterifestivaalit tarjoaa yli 13-vuotiaille nuorille mahdollisuuden päästä esiintymään Pikisalin lavalle. Open Stagella voi esittää esimerkiksi lavarunoutta, improvisaatiota, sirkusta, musiikkia tai räppiä. Muoto on kuitenkin vapaa.
Open Stagella halutaan tarjota nuorille esiintyjille mahdollisuus olla rohkeita ja astua näyttämölle, Lehmuskallio sanoo.
”Esitys voi kestää vaikka vain sekunnin, mutta askel toisten eteen voi olla todella merkityksellinen ottaa ja saada kokemus nähdyksi tulemisesta, vaikka se kuinka jännittäisi. Yhtä tärkeätä on kuitenkin myös tukea kaveria katsomosta käsin”, Lehmuskallio toteaa.
Teatterifestivaalien ohjelmisto koostuu lähes 20 esityksestä.
Kaksivuotiaille lapsille sopivaa ohjelmaa ovat muun muassa Lappeenrannan kaupunginteatterin Oi ihana Panama ja Suomen Komediateatterin Haltiattarien Rohkeuskoulu.
Kolmevuotiaille sopii esimerkiksi Tanssiteatteri Raatikon Paavo Virtanen. Viisivuotiaille suunnattua ohjelmaa on Agit-Cirkin Kadonnut ja seitsemänvuotiaille puolestaan musiikkiteatteri Kapsäkin Aarresaari.
Nuorisolle on luvassa muun muassa teatteri Jurkan Jane! Jane! Jane!, Turun Kaupunginteatterin Jalat ilmassa ja Akseli Klonkin Prinssi Charlesin tunne.
Oulun teatterin omat tuotannot festivaaleilla ovat Peter Pan menee pieleen, Pienen hauen pyydystys, Nuorten näyttämön Antigone, Open Stage ja Seikkailullinen teatterikierros.
Festiaaleja vietetään maalis-huhtikuun vaihteessa Oulun teatterilla, Kulttuuritalo Valveella ja Akseli Klonkin uudessa pop up –tila Klonkassa.
Festivaali toteutetaan yhteistyössä Kulttuuritalo Valveen, Jojo – Oulun Tanssin Keskuksen, Akseli Klonkin, Balettikoulu Sinikellon ja Flow Productionsin kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






