Millaisen ihmisen sinä haluat rakkaaksi? Juron tuijottajan, suorasukaisesti sänkyyn vonkaavan vai sellaisen, joka ei vastaa asialliseen viestiin?

Olen aina kokenut kaikenlaisen ihmisten kaavamisen luokittamisen ärsyttävänä. Silti ihminen on viettiensä armoilla, niin verkossa kuin aidossa elämässä. Ulkomuoto puhuttelee.

Tämä oli pakko hyväksyä, kun olen erottuani kokeillut viime vuosina paria verkon eri deittipalvelua. Jouduin toteamaan, että minua lähestyttiin yli 95-prosenttisesti kuvan perusteella piittaamatta, mitä olin yrittänyt kertoa tekstissä. Ja jos keskusteluun ylipäätään päästiin, keskustelukumppani aloitti kysymällä perusasioita – niitä samoja, jotka olin jo tekstissä kertonut.

Kuvan voiman huomioiden minua toisaalta hämmensi, miksi moni etsi kumppania kuvatta? Onko se ujoutta? Vai röyhkeää halua tirkistellä ja päästä rysälle vähintään flirttaamaan, vaikkei ole itse oikeasti vapailla markkinoilla?

Veikkaan näitä molempia selityksiä.

Valitettavan moni mies myös esiintyy kuvissaan kovin vakavana tai peräti suupielet alaspäin. Kun palveluun on kaiketi menty etsien ystävää ja sitä, että edessä riittää vielä valoisaa tulevaisuutta, kannattaisi kai myös itsestä yrittää tuoda esiin se valoisampi ilme?

Huumoria ja pilkettä silmäkulmaan ja juttuihin kaipasin ylipäätään enemmän. Joukossa oli aika paljon niitä, joiden epätoivoisen halun löytää "juuri se ainut oikea" näkee heti. Läheisyyden kaipuun siis melkein "haistaa".

Itse ajattelen, että ihaninkaan kumppani ei voi tehdä toista onnelliseksi, ellei itse ole löytänyt onnea ensin itsestään.

Isommassa kaupungissa asuva miespuolinen ystäväni kertoi, että häntä on kummeksuttanut naisten avoin lähestyminen iskutarkoituksessa. Heti samana iltana haluttaisiin treffeille ja ehdotukset ovat olleet kovinkin suorasukaisia. Samaa olin toki kuullut myös toisin päin naisilta.

Itsellä oli tilanne päinvastainen: vaikka koetin lähettää muutamalle miehelle mielestäni täysin asiallisen viestin aloittaakseni keskustelun, en yhdeltäkään saanut vastausta. Ystäväni oli havainnut toisaalta myös saman ilmiön.

Vaikken huonotapaisuudesta itseeni ottanutkaan, moinen käytös voi jättää jo pettymyksiä kokeneeseen kanssaihmiseen tosi ilkeät jäljet, varsinkin kun sama toistuu monta kertaa.

Itse koetin vastata jokaiselle minua tervehtineelle edes lyhyesti, jos ei muuten niin viestistä kiittäen ja hyvää jatkoa toivottaen.

Kokemus vahvisti työssä verkkotoimittajana saamiani havaintoja, että ainakin meiltä keski-ikäisiltä tuntuvat unohtuvan netissä ihan normaalit käytöstavat.

Mikä kumma siinä on, että edelleen kuvitellaan, ettei verkossa päde lainsäädäntö eikä tarvitse välittää asiallisista käytöstavoista, jotka pätevät tavatessa kasvokkain?

Jotenkin kuvittelin, että kun mennään palveluun, josta toivotaan löytyvän itselle vähintään juttuseuraa, ehkä jopa ystäviä tai rakastettu, toisia ihmisiä kohdeltaisiin edes osapuilleen niin kuin soisi itseään kohdeltavan.

Eettistä itsekasvatusta olisi siis syytä harjoittaa. Peiliin katsomiseksikin sitä kai ruukataan kutsua.

Olen haastattelemani Heli Vaarasen kanssa samaa mieltä, että todennäköisemmin kiinnostavan ihmisen löytää muualta kuin deittipalstalta. Yhteinen harrastussivusto tai keskustelupalsta voi tuottaa paremman tuloksen.

Nopea tiedonkulku on kuitenkin ihmissuhteissa ennen kaikkea myönteinen tekijä. Taskussa kulkeva netti voi olla nykymaailmassa pelastus suhteen hoitamisessa monella muullakin tapaa kuin deittipalvelun muodossa.

On siis yksioikoista surkutella syrjäkylän akattomia isäntiä. Heillä voi vallan hyvin olla se oma kulta Whatsappin tai Messengerin päässä, vaikka fyysisesti asuttaisiin työn vuoksi eri paikkakunnilla tai peräti eri maissa.

Lue lisää:

"Deittipalvelu ei ole kovin reilu käyttöliittymä"

Romantiikka ja uskollisuus ovat palanneet parisuhteisiin – samalla suhteet ovat lyhyempiä ja monimuotoisempia