Museovirasto myöntää 35 000 euron avustuksen Keski-Suomen maailmanperintökeskukselle
Keskus toimii kahden Keski-Suomessa sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen yhteisenä vierailukeskuksena.Museovirasto on myöntänyt Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen näyttelysisältöjen luomiseen 35 000 euroa. Maailmanperintökeskus sijaitsee Unescon maailmanperintökohteen Petäjäveden kirkon yhteydessä.
Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen on tarkoitus toimia kahden maakunnassa sijaitsevan Unesco-kohteen yhteisenä vierailukeskuksena. Petäjäveden vanhan kirkon lisäksi keskus jakaa tietoa myös Struven kolmiomittausketjusta, jonka kuudesta Unesco-suojellusta Suomen pisteestä yksi sijaitsee Korpilahden Oravivuorella.
"Suomen valtio on sitoutunut maailmanperintösopimukseen ja kansalliseen maailmanperintöstrategiaan, jonka mukaan jokaisessa kohteessa tulee olla opastus- tai neuvontapiste", sanoo Petäjäveden Vanhan kirkon säätiön kehityspäällikkö Katriina Holm.
Keski-Suomen maailmanperintökeskus -kokonaisuuden edistäminen on saanut yli 400 000 euroa avustuksia vuodesta 2018 alkaen. Keskuksen rakennuttaja on Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö.
"Vanhan kirkon säätiö on pieni, yleishyödyllinen toimija, joka vastaa maailmanperintökohteemme opastuksesta", Holm sanoo.
Tämän hetkisen suunnitelman mukaan maailmanperintökeskuksen rakentaminen aloitetaan vuoden 2022 aikana ja rakennus vihitään käyttöön vuonna 2023.
Museoviraston lisäksi rahoittajia ovat Struven ketjua hallinnoiva Maanmittauslaitos, Kirkkohallitus, Petäjäveden kunta ja Petäjäveden seurakunta.
Petäjäveden vanhan kirkon säätiö kerää parhaillaan lahjoituksia keskuksen rakentamiseksi.
"Suunnittelutyöhön voimme hakea valtiollisia avustuksia, mutta Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen rakentamiseen tarvitaan noin 150 000 euroa lahjoituksia yksityisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä", Holm sanoo.
"Summa on noin 25 prosenttia arvioiduista rakennuskustannuksista. Loput 75 prosenttia rakentamisen rahoituksesta säätiö hakee ely-keskukselta yleishyödyllisenä toimijana."
Säätiöllä on rahankeruuta varten Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


