Korona leviää tanskalaisella teurastamolla – lihamäärä vähenee vauhdilla työntekijöiden sairastuttua
Koronavirus on sairastuttanut 44 teurastamon työntekijää Danish Crownin Ringstedin teurastamossa. Lisäksi 100 ihmistä on lähetetty kotiin heidän oltuaan tekemisissä tartunnan saaneiden kanssa.
Koronavirus ei ole suomalaisissa teurastamoissa levinnyt kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Saksassa. Kuva: Kari SalonenTanskalaisen teurastamojätti Danish Crownin tuotantomäärä Ringstediin teurastamossa Själlannissa on puolittunut koronaviruksen levitessä konsernin työntekijöiden joukossa.
Normaalisti Ringstedissä teurastetaan viikossa 35 000 sikaa.
Yhtiö tiedotti lauantaina, että kahdessatoista työntekijässä on todettu koronaviruksen aiheuttama Covid-19-tartunta. Aikaisemmat tapaukset mukaan lukien teurastamon 900 työntekijästä 44 on nyt sairastunut kyseiseen tautiin.
Lisäksi 100 ihmistä on lähetetty kotiin heidän oltuaan tekemisissä yhden tai useamman tartunnan saaneen työntekijän kanssa.
Danish Crownin tuotantojohtaja Per Laursen kuvaa tilannetta vakavaksi ja kertoo yhtiön nyt keskittyvän työntekijöiden turvallisuuteen.
Tanskan terveysviranomaiset lähettävät teurastamoon henkilön, jonka tehtävänä on mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti jäljittää tartuntaketjut ja saada taudin leviäminen kuriin.
Ringstediin on lisäksi perustettu oma koronatestauspiste.
Danish Crown on Euroopan suurin sianlihan teurastaja ja yksi maailman suurimmista sianlihan viejistä
Lue myös:
Lähes 2 miljoonaa broileria tuhotaan teurastamon koronatartuntojen takia Yhdysvalloissa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

