Nautoja ei juuri viedä Suomesta
Nautojen vienti Suomesta on ollut erittäin vähäistä.
Toissa vuonna vietiin vajaat tuhat jalostusnautaa pääasiassa Venäjälle. Viime vuonna ei viety yhtään nautaa maan rajojen ulkopuolelle, Evirasta kerrotaan.
Suomessa on kaikkiaan vähän yli 900 000 eri-ikäistä nautaeläintä. Vuosittain parisataatuhatta nautaa kuljetetaan teuraaksi ja noin 130 000 vasikkaa välitetään tilalta toiselle loppukasvatusta varten.
Nautojen kuljetuksia kotimaassa säädellään tarkoin. Kuljetusaika pyritään pitämään selvästi alle maksimin eli 14 tunnin, HK Scanin eläinten hankinnasta vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä kertoo.
”Kuljetuskalusto on tekniseltä laadultaan sellainen, että esimerkiksi lastaukset sujuvat eläimen kannalta mahdollisimman hyvin. Kuljetusten välillä autot myös pestään ja desinfioidaan ja kuivikkeet vaihdetaan.”
Yhtiö teurastaa nautoja Outokummussa ja Paimiossa.
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
