Huittinen on Suomen sikaisin pitäjä, Kiuruvesi ja Kuopio tuottavat eniten naudanlihaa
Lampaanlihan tuottajana kärjessä on Salo.Huittinen johtaa Suomen sianlihan tuotantotilastoja. Koko maassa tuotettiin viime vuonna vajaa 169 miljoonaa kiloa sianlihaa, josta Huittisten osuus oli 12,5 miljoonaa.
Loimaa yltää hyvin lähelle Huittista 12 miljoonalla sianlihakilollaan. Pronssilla on Seinäjoki 9 miljoonalla kilolla, Luonnonvarakeskuksen tuore tilasto kertoo.
Sianlihan tuotanto väheni viime vuonna seitsemän prosenttia. Tuotanto kasvoi vain Uudellamaalla ja Satakunnassa, kaikkien muiden elykeskusten alueella se väheni.
Naudanlihaa tuotettiin viime vuonna 87 miljoonaa kiloa, prosentin verran enemmän kuin edellisvuonna. Tuotanto lisääntyi useiden elykeskusten alueilla, määrällisesti eniten Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Kaksi suurinta naudanlihan tuottajakuntaa sijaitsevat Savossa. Kärjessä on Kiuruvesi 3,2 miljoonalla kilolla, kakkosena Kuopio 3,2 miljoonalla. Kolmanneksi eniten naudanlihaa tuotettiin Kurikassa.
Lampaanlihan tuotanto kasvoi edellisvuodesta 13 prosentilla 1,52 miljoonaan kiloon. Kärjessä olivat edellisvuoden tapaan Salo, Jomala ja Somero.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

