Tuoksuva kinkkukokeilu: Laventeli ei parantanut Parman kinkun laatua, mutta vaikutti sikojen hyvinvointiin
Italiassa on tutkittu, miten aromaterapia vaikuttaa sikojen hyvinvointiin ja niiden lihan laatuun. Tulokset yllättivät tutkijat.
Laventelin tuoksun sanotaan rauhoittavan ja sitä käytetään myös muun muassa hajuvesissä ja eteerisissä öljyissä. Kuva: Kari SalonenItalialaiset tutkijat ovat selvittäneet, vaikuttaako aromaterapia Parman kinkuksi kasvatettavien sikojen lihan laatuun tai sikojen hyvinvointiin. Tuloksista kertoo Animal-julkaisu viime syyskuun numerossaan.
Sioista muodostettiin kolme ryhmää. Yksi kasvatettiin tavallisissa tuotanto-oloissa, toinen sai hengitettäväkseen eteeristä laventeliöljyä kerran päivässä ja kolmas ryhmä hengitteli laventelin tuoksua kahdesti päivässä. Sikoja kasvatettiin teuraspainoon saakka.
Tutkimuksen lopputulos oli, että aromaterapia ei juuri vaikuttanut lihan laatuun. Laventelista ei esimerkiksi löytynyt jäämiä ruhojen rasvakudoksista. Sen sijaan sikojen käyttäytymiseen tuoksun hengittäminen heijastui.
Kerran päivässä eteeristä öljyä hengittäneillä oli vähemmän vakavia vaurioita saparoissaan. Tämä viittaa siihen, että ryhmässä oli tavallista vähemmän stressiä ja turhautumista, mikä yleensä saa siat pureskelemaan tovereidensa häntiä.
Tutkijat pitävät yllättävänä sitä, että kahdesti päivässä aromaterapiaa saaneiden ryhmästä peräisin olevien sikojen ruhoissa oli muita enemmän vakavia jälkiä tappeluista. Tutkijat eivät osaa selittää, mistä tämä johtuu. Heidän mukaansa tarvitaan lisäselvityksiä, jotta eteeristen öljyjen käyttämiseen löytyy paras mahdollinen tapa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





