Oireettomana Suomeen ja saapumisen jälkeen 14 vuorokauden karanteeni – ministeriön ohjeet kausityövoiman maahantulosta valmistuivat
Työnantajan pitää laatia terveysturvallisuussuunnitelma ja huolehdittava etukäteen, että Suomeen saapuvat työntekijät ovat tietoisia työvoimalle asetetuista koronavaatimuksista.
Kausityövoimaa saapui viime keväänä tilauslennoilla Ukrainasta. Suomeen tulon jälkeen jokaisen työntekijän pitää olla karanteenissa. Kuva: Jarno MelaOhjeet alkutuotannon kausityövoiman terveysturvallisesta maahantulosta ovat valmistuneet, maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa.
Suomeen tulevan kausityöntekijän on ohjeiden mukaan oltava karanteenissa 14 vuorokautta ennen kuin työt tiloilla saa aloittaa.
Karanteenin voi keskeyttää, mikäli tulos kummastakin jokaiselle saapujalle tehtävästä kahdesta koronatestistä on negatiivinen. Ensimmäinen koronatesti tehdään rajalla heti Suomeen saapumisen jälkeen, toisen testin saa tehdä aikaisintaan 72 tunnin kuluttua ensimmäisestä testistä.
Karanteenin voi keskeyttää ja työt tilalla tai metsässä aloittaa jälkimmäisen testin valmistumisen jälkeen, jos senkin tulos on negatiivinen.
Kausityöntekijä ei saa matkustaa lähtömaasta Suomeen, jos hänellä ilmenee ennen matkan aloittamista koronavirusinfektioon viittaavia oireita. Työnantajan velvollisuutena on varmistaa ennalta, että työntekijä on tietoinen tästä vaatimuksesta jo ennen maahantuloa.
Mikäli työntekijälle tulee koronaan viittaavia oireita, hänen tulee siirtää matkaansa ja hakeutua lähtömaassaan koronatestiin.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä korostaa ministeriön tiedotteessa, että kausityövoiman turvaaminen terveysturvallisuudesta tinkimättä on erittäin tärkeää.
"Laadittuja ohjeita noudattaen tilat huolehtivat sekä kausityöntekijän että tilan terveysturvallisuudesta. Näin varmistamme, että satokauden työt voidaan hoitaa normaalisti myös poikkeusoloissa."
Hallitus päätti helmikuun alussa, että ulkomaisia kausityöntekijöitä työllistävän yrityksen tulee laatia terveysturvallisuussuunnitelma.
Suunnitelmassa työnantajan tulee nimetä työntekijöille sellainen terveysasioiden kontaktihenkilö, johon nämä saavat aina yhteyden kaikissa terveysturvallisuuteen liittyviä kysymyksissä tai ongelmissa.
Kontaktihenkilön tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että työntekijöillä on käytössään kasvomaskeja ja käsien desinfiointiainetta. Lisäksi tämän pitää antaa työntekijälle ohjeita hygieniasta ja koronaviruksen oireista.
Lisäksi kontaktihenkilön pitää tiedottaa työpaikan sijaintikunnan tartuntataudeista vastaavalle lääkärille ulkomaalaisten kausityöntekijöiden saapumisesta kuntaan ja huolehtia tulovaiheen karanteenin toteuttamisesta ja karanteenin valvonnasta.
Maa- ja metsätalousministeriön laatimassa ohjeessa määritellään myös kausityöntekijöiden asumiseen liittyviä kysymyksiä.
Ohjeen mukaan ulkomaiset kausityöntekijät tulisi majoittaa koko heidän työskentelyjaksonsa ajan mahdollisimman pieniin yksiköihin. Mieluiten majoitustiloina pitäisi olla yhden hengen huoneita.
"Näin voidaan mahdollisten myöhempienkin koronavirustartuntojen yhteydessä ehkäistä laajojen tartuntaketjujen syntyminen ja turvata mahdollisimman hyvin tilan toimintakyky", ministeriön tiedotteessa perustellaan.
Pääosan alkutuotannon kausityövoimasta odotetaan saapuvan Suomeen Ukrainasta.
Lue myös:
MTK:n elinkeinojohtaja: Kaikkien nyt erittäin tärkeää noudattaa viranomaisten kausityövoimaohjeita
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


