Kausityövoimaa palkkaavan osoitettava työntekijän maahantulon välttämättömyys – karanteenin järjestäminen on työnantajan vastuulla
Ministeriö suosittelee tilauslentoja ja yhteydenpitoa suoraan työntekijöihin ilman välikäsiä.
Kausityöntekijöille ei ole ensi kesänä maa- tai työnantajakohtaisia kiintiöitä. Kuva: Jaana KotamäkiMaa- ja metsätalousministeriö MMM julkaisi periaatteet, joilla ensi kesänä voi palkata ulkomaista kausityövoimaa.
Ensi kesänä ei ole maa- tai työnantajakohtaisia kiintiöitä.
Työnantajan tehtävänä on osoittaa, että työntekijä maahantulo on välttämätöntä. Työnantaja myös huolehtii, että työntekijän tehtävä on sallittujen työtehtävien listalla.
Tähän listaukseen kuuluvat maa-, puutarha-, metsä- ja kalatalouden tietyt työt.
Molempiin on oma lomake työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla.
Lisäksi on huomioitava Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen ohjeet turvallisesta maahantulosta ja karanteenista.
Karanteenien järjestäminen on työnantajan vastuulla. MMM kehottaa käyttämään apuna Töitä Suomesta - sivustoa. Sen avulla työnantaja voi ilmoittaa karanteeneista ja se helpottaa karanteenien seurantaa.
Lisäksi on tehtävä terveysturvallisuussuunnitelma. Yksityiskohtaisempi ohje siitä valmistuu maaliskuun 2021 alussa.
Hallitus linjasi 4. helmikuuta, että ulkomailta kausityövoimaa voi ylipäätään tulla Suomeen.
Ohjeistus koskee vain lyhytaikaista kausityötä. Oleskeluluvalla maahan tulevia henkilöitä koskevat yleiset maahantulomääräykset.
Koronan aikana rajan ylittämiseen liittyy sääntöjä, jotka tulee huomioida erikseen.
Kausityöluvan tulee olla myönnetty ennen maahantuloa.
MMM kehottaa käyttämään keskitettyjä tilauslentoja. Niitä voi varata Töitä Suomesta - sivuston kautta.
Sivusto on MTK:n hallinnoima, ja sieltä löytyy muutakin ajankohtaista tietoa kausityövoimaan liittyen.
Lue myös:
MTK:n elinkeinojohtaja: Kaikkien nyt erittäin tärkeää noudattaa viranomaisten kausityövoimaohjeita
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


