Mansikan satokausi alkaa myöhässä
Etelä-Suomessa avomaan mansikan pääsatoa päästään poimimaan viikon kuluessa. Keski- ja Itä-Suomessa satokausi alkaa heinäkuun puolivälissä.
Viileä sää pitkittää kukintaa, mutta myös satokautta.
Mansikkasadosta odotetaan tyydyttävää, vaikka rakeet ja hallat ovat vioittaneet kukintoja ja raakileita.
Harsomansikoiden satomäärät ovat hiljalleen kasvamassa.
Kasvihuoneissa ja tunneleissa satokausi alkoi kuun alussa. Varhaismansikan sato ja sen laatu arvioidaan normaaliksi.
Herukoiden satonäkymät arvioidaan tyydyttäviksi.
Omenasadosta odotetaan keskinkertaista. Etelä-Suomessa varhaisperunan nostot jatkuvat, ja Keski- ja Pohjois-Suomessa korjuu alkaa viikon kuluessa. Varhaisperunan sato on määrältään ja laadultaan tyydyttävä.
Varhaisvihannekset valmistuvat eteläisen Suomen lisäksi Väli-Suomen viljelmiltä. Korjaamaan on päästy varhais-, kukka- ja parsakaaleja, nippusipuleita ja -porkkanaa sekä keräsalaattia.
Lämpöä vaativien kesäkurpitsoiden ja avomaan kurkkujen kasvu on ollut heikkoa.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
