Hankkija ja Tilasiemenyhteistyöhön
Tanskalaisomistukseen siirtyneet Hankkija ja Yrittäjäin Maatalous aloittavat yhteistyön Hyvinkäällä toimipaikkaansa pitävän Tilasiemenen kanssa siemenviljan kunnostuksessa ja viljelyttämisessä.
Tänä vuonna Tilasiemen tuottaa ja pakkaa Hankkijalle 800 hehtaaria siemenviljaa ja ensi vuonna ala on tarkoitus kaksinkertaistaa, toteaa kasvuohjelmajohtaja Jyrki Lepistö Hankkijalta.
Pitkän tähtäimen tavoite on nostaa ala kahteentuhanteen hehtaariin.
Lepistön mukaan yhtiö aikoo lisätä myös pikkuisen omaa siementuotantoaan. Muutokset siemenalalla ovat kuitenkin hitaita ja vaikutukset näkyvät viiveellä.
Lepistön mukaan siemenviljasta on niukkuutta hankalan syksyn takia ja myös siemenviljan tuotantoalat ovat olleet pitkään laskussa.
Siemenviljan itävyysvaatimusta alennettiin väliaikaisesti 75 prosenttiin siementarpeen tyydyttämiseksi, mutta Hankkijalle vaikutukset olivat pieniä, Lepistö sanoo. Eniten apua on kauran ja vehnän siemenen saatavuudessa, mutta heikosta itävyydestä kärsitään eniten ohralla.
Tanskalaisella DLA:lla on oma siemenviljaa jalostava yhtiö, Nordic Seed, jonka lajikkeiden tarjontaa aiotaan kasvattaa. Boreal säilyy kuitenkin pääkumppanina, Lepistö sanoo.
Nordic Seedin lajikkeita otetaan jo tänä kesänä lisää lajikekokeisiin, joiden määrää kasvatetaan eri puolilla maata.
Hankkija vaihtaa poltto- ja voiteluaineiden toimittajaa ja ottaa Teboilin tuotteet myyntiin huhtikuun alusta.
Aiemmin aineet tulivat SOK:n kautta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
