”Tomaattituotannon pitäisi erikoistua”
HATTULA (MT)
Suomalaiset tuottajat, kauppa ja osittain kuluttajatkin ovat tomaattimarkkinoilla selvästi jälkijunassa verrattuna esimerkiksi Norjaan sekä Keski- ja Etelä-Eurooppaan.
Suomessa ylivoimainen valtaosa myydyistä tomaateista on edelleen suurikokoista ja ”mautonta muovitomaattia”, kun taas muualla erikoistomaatit hallitsevat yhä suurempaa osa markkinoista.
Näin toteaa hollantilaisen Rijk Zwaanin Pohjois- ja Keski-Euroopan asiakkuuspäällikkö Jörg Werner.
Hänen mukaansa saksalaisessa ruokakaupassa tarjolla saattaa olla jopa 20–25 erilaista tomaattilaatua: kirsikkatomaatteja, luumutomaatteja ja terttutomaatteja, pienissä pakkauksissa ja suurissa pakkauksissa – erilaisten kuluttajaryhmien toiveiden mukaisesti.
”Pyrkimyksen pitäisi Suomessakin olla ehdottomasti kohti erikoistuotteita. Tuottajan niistä saama hinta on selvästi parempi kuin massatuotteesta.”
Sitä paitsi Suomessakin yhä useampi kuluttaja valitsee erikoistomaatin. Niiden markkinat ovat lähes kokonaan tuonnin varassa.
Todistaakseen väitteensä mauttomista suomalaistomaateista Werner nappaa käteensä hevi-osastoilta tutun perustomaatin ja kahdeksan tomaatin tertun ja käskee sitten vertailla niitä.
”Jo tuoksussa on valtava ero”, hän huomauttaa.
Käytännössä terttutomaatti tuoksuu, tertusta irrotettu tomaatti on täysin hajuton.
”Tuoksulla on läheinen suhde makuun, ja siksi sillä on kuluttajalle valtava merkitys ostopäätöstä tehtäessä”, Werner sanoo.
Kotimaiset kasvikset on nimennyt tämän vuoden erikoistomaattien teemavuodeksi.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
