Valiokunta:Alkuperämerkinnätkaikkiin lihatuotteisiin
Kaikkiin lihaa sisältäviin elintarvikkeisiin on saatava selkeät lihan alkuperämerkinnät, Itä-Suomen MTK-liittojen lihavaliokunta vaatii tiedotteessaan. Merkinnät pitää saada myös ravintoloiden ja suurkeittiöiden käyttämään lihaan ja lihavalmisteisiin.
Tämä on yksi keino, jolla lihantuotannon kannattavuusongelmia voitaisiin lähteä ratkomaan.
Valiokunta toteaa, että ymmärrystä kannattavuuskriisin kourissa olevaa lihantuotantoa kohtaan on tullut, mutta teot puuttuvat.
Kriisin seurauksena sikaloita ja nautakasvattamoja jää pois tuotannosta eikä uusia investointeja juurikaan tehdä. Porsaat ja vasikat jäävät vaille loppukasvatuspaikkoja, ja koko lihaketjun toiminta on vaarassa häiriintyä.
Valiokunta vaatii, että tuottajien ja teollisuuden väliset tuotantosopimukset neuvotellaan uudestaan niin, että ne ovat kohtuulliset kummallekin osapuolelle. Sopimuksiin on saatava mukaan kustannusklausuulit.
Lainsäädännön keinoin on sallittava tuottajien ja teurastamojen sopimusten kehittäminen niin, että niissä voidaan sopia hintaraameista ja toimitusmääristä.
Valiokunta haluaa saada kuriin myös kaupan sanelumenettelyn.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
