MT:n kauppakierroksen masentava tulos: alle kolmannes lammastarjonnasta oli kotimaista, vaikka sitä riitti Ruotsiinkin
Valtaosa kauppojen karitsan- ja lampaanlihasta oli pääsiäistä edeltävällä viikolla peräisin Uudesta-Seelannista. Kotimaista vietiin silti rekkalastillinen Ruotsiin.
Osaston luetuimmat
- Manner-Suomen kallein pelto löytyy Varsinais-Suomesta
- Tanskalainen holsteinlehmä teki maansa historiaa lypsämällä ennätysmäärän maitoa
- Noin 80 nautaa jäi liekkeihin navettapalossa Parikkalassa – ulkopuolinen hälytti pelastuslaitoksen, kun taivaanrannassa loimotti
- Voiko lupiinia syödä? Lupiini-nimen alta löytyy sekä myrkyllisiä että herkullisia kasveja – näin ne eroavat toisistaan, kertoo asiantuntija
- Vuohitilan lantala paloi pahoin — palon epäillään saaneen alkunsa itsestään syttyneistä olkipaaleista
- ATL suomii kovin sanoin jätelaitosta ASF:n levittämisestä: ”Ruokajätteen käsittely pöyristyttävää, vaarantanut Ruotsin sianlihantuotannon”
- Afrikkalainen sikarutto piirittää Suomea kolmesta suunnasta – matkailijan ei kannattaisi tuoda sian- tai villisian lihaa sisältäviä tuotteita tartuntamaista Suomeen lainkaan