Maitotilojen määrän ennustetaan laskevan ensi vuonna 8 prosenttia
Maitotilojen määrä vähenee ensi vuonna selvästi totuttua enemmän, kahdeksan prosenttia, Gallup Elintarviketieto arvioi viime keväänä. Tähän saakka tilamäärä on laskenut tasaista reilun viiden prosentin vuosivauhtia.
Syksyn siemennystilastot tukevat ennustetta, tutkimusjohtaja Eeva Heikkilä Suomen Gallup Elintarviketiedosta kertoo.
Keinosiemennysosuuskunta Faba kertoi marraskuussa siemennysmäärien romahtaneen syys–lokakuussa 20 prosenttia, kun alkuvuosi oli liikuttu 5–7 prosenttia viimevuotista pienemmissä luvuissa. Luvussa ovat mukana myös lihanaudat.
Heikkilän mukaan lypsylehmien siemennykset ovat tammi–lokakuussa vähentyneet vajaat neljä prosenttia. Tässäkin tilastossa näkyy syksyllä iso notkahdus: syys–lokakuussa vähennys oli 13,5 prosenttia.
Toimilupasiemennykset näkyvät tilastossa viiveellä, mutta niissä Heikkilä ei arvioi tapahtuneen mitään yhtäkkistä lisääntymistä, joka selittäisi syys–lokakuun notkahdusta.
Ensi vuoden tammi–heinäkuussa lypsyrotuisia vasikoita syntyy Elintarviketiedon ennusteen mukaan noin neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Syys–lokakuun siemennysten vähennykset näkyvät touko–kesäkuun vasikkamäärien selvänä vähennyksenä viime vuoteen nähden.
Elintarviketieto arvioi lypsylehmien määrän vähenevän ensi vuonna noin 2 000 päällä ja maitotilojen määrän kahdeksalla prosentilla.
Lopettavat ovat yleensä pieniä tiloja, joilla ei ole pitkään aikaan tehty investointeja.
Liharotusiemennysten arvioidaan lisääntyneen, joten osa maidontuotannon lopettavista jatkanee lihantuotantoa.
Satu Lehtonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
