Agrarheute: Kana voi siivota lähes 300 grammaa biojätettä päivässä
Ranskalaisessa kaupungissa Colmarissa jaetaan kotitalouksille kanoja hävittämään biojätettä.Ranskalaisessa kaupungissa Colmarissa on jo vuosien ajan lahjoitettu munivia kanoja kotitalouksille, kertoo saksalainen Agrarheute.
Kaupunki antaa kiinnostuneille kotitalouksille kaksi kanaa, joiden tarkoitus olisi syödä kotitalouden biojätettä. Tällöin muun muassa jätehuollon tarve vähenee. Kaupunki hoitaa myös kanalan ja alkuhoidon kustannukset.
Konsepti on ollut Agrarheuten mukaan menestys. Kanat eivät vain ole ”eläviä komposteja”, vaan ne tuottavat tuoreita munia ja täten konsepti lisää myös tietoisempaa ruoankäyttöä.
Samainen malli on saanut huomiota myös Saksan Frankfurtissa. Siellä ympäristökasvattajat mainostivat takapihan kanoja jo vuonna 2013. He huomauttivat, että kana voi siivota lähes 300 grammaa orgaanista jätettä päivässä, kun taas ihminen tuottaa keskimäärin päivässä vain noin 150 grammaa. Yksi kana voi siis teoriassa siivota yli 100 kiloa biojätettä vuodessa.
Sitrushedelmät, raa’at perunat, pilaantuneet ruoantähteet ja voimakkaasti maustetut tai suolatut ruoat pitäisi Agrarheuten mukaan jättää syöttämättä kanoille.
Kanat syövät sen, mikä joutuisi muuten biojätteeseen. Konsepti ei vain vähennä jätehuollon taakkaa, vaan edistää myös ilmastonsuojelua – vähemmän biojätettä tarkoittaa vähemmän kuljetusta, käsittelyä ja päästöjä. Se edistää myös luonnollista elämäntapaa ja lisää tietoisuutta ruoan arvosta.
Kaikkea kanoille ei kuitenkaan tulisi syöttää. Sitrushedelmät, raa’at perunat, pilaantuneet ruoantähteet ja voimakkaasti maustetut tai suolatut ruoat pitäisi Agrarheuten mukaan jättää syöttämättä kanoille.
Myös liha ja kalajätteet ovat tabu, sekä kahvinporot, sipulit ja avokadot, jotka voivat olla myrkyllisiä kanoille.
Agrarheute: 100 Kilo Küchenabfall? Ein Huhn spart einfach die Biotonne
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








