
Kompostitarkastajat todella käyvät pihoilla, Keski-Suomessa joka viides hylättiin – Näin paljon laiminlyönti maksaa
Jyväskylän seudulla tarkastukset koskevat hieman alle puolta kaikista asuinkiinteistöistä.
Jyrki Lampinen asuu Jyväskylän Vaajakoskella omakotitalossa puolisonsa kanssa. Jokunen aika sitten Lampisen luona kävi kompostitarkastaja, jolla ei ollut huomautettavaa tämän kompostoinnista. Kuva: Petteri KivimäkiJyväskylän seudulla tarkastetuista kiinteistöistä lähes joka viides hylättiin tämän vuoden kompostitarkastuksissa. Kompostitarkastukset koskevat sellaisia kiinteistöjä, joilla ei ole tyhjennettävää biojäteastiaa.
Johtava jätehuoltosuunnittelija Saana Minkkinen kertoo, että määrä on pysynyt viime vuodet melko vakaana. Jyväskylän seudulla tarkastukset koskevat Minkkisen arvion mukaan hieman alle puolta kaikista asuinkiinteistöistä.
Tänä vuonna tarkastettiin noin 1 200 kiinteistöä. Viime vuonna lukema oli 1060, joten tarkastuksia on tehty viime vuotta enemmän.
Se, mihin kiinteistöön tarkastus tehdään, valitaan satunnaisesti. Tarkastuksia kuitenkin kohdennetaan jonkin verran sellaisille alueille, joilla on havaittu rottia.
Kompostitarkastuksissa on kyse siitä, että tarkastetaan, kompostoidaanko kiinteistön biojäte jätehuoltomääräysten mukaisesti. Asia selviää tutkimalla esimerkiksi sitä, onko kompostori lämpöeristetty ja suojattu haittaeläimiltä. Käytännössä kompostorissa täytyy olla seinät, pohja ja kansi. Lisäksi jonkinlainen ilmastointiratkaisu on tarpeen, jotta kompostorin sisälle pääsee happea. Ilmastointireiät eivät kuitenkaan saa olla niin suuria, että niistä pääsee esimerkiksi lintu tai jyrsijä.
Jyrki Lampinen ja hänen puolisonsa kierrättävät kaikki jätteet ja omakotitalon pihassa onkin jätteenlajittelupiste, jonne mahtuu kompostin lisäksi sekajäte ja isommat kaatopaikalle toimittamista odottavat jätteet. ”Muovijäte viedään kauppaan ja biojäte kompostoidaan. Todella vähän tulee tavallista sekajätettä”, miettii Lampinen. Kuva: Petteri KivimäkiKompostitarkastuksesta tehdään tarkastuspöytäkirja, joka toimitetaan kiinteistön omistajalle tai asukkaalle. Mikäli tarkastuksessa havaitaan puutteita, ne kerrotaan tarkastuspöytäkirjassa.
Hylättyyn lopputulokseen päätyneissä tarkastuksissa kyse on ollut joskus jopa siitä, että kompostoria ei ole koko kiinteistössä ollut, vaan biojätteet on laitettu sekajätteeseen. Minkkisen mukaan tällaisten tapausten määrä on kuitenkin vähentynyt aiemmasta.
Monesti kompostitarkastuksissa esiin nousevat ongelmat liittyvät siihen, että kompostorin tyhjennysluukku on rikki. Usein vastaan tulee myös sitä, että kaikenlaisen biojätteen kompostointiin käytetään puutarhajätteelle tarkoitettua kompostoria.
Minkkinen kertoo, että kompostin hylkääminen tarkastuksessa ei tarkoita sitä, että kiinteistön omistajalle lankeaisi maksettavaksi varsinainen sakkomaksu. Sen sijaan jätehuoltomääräysten laiminlyönnistä seuraa Jyväskylän seudulla se, että kiinteistö liitetään mukaan biojätteen erilliskeräykseen. Näin käy, jos kiinteistön omistaja ei pyynnöstä huolimatta anna selvitystä kiinteistön biojätteen kompostoinnista tai reagoi hänelle lähetettävään huomautuskirjeeseen.
Kompostitarkastuksesta tehdään tarkastuspöytäkirja, joka toimitetaan kiinteistön omistajalle tai asukkaalle. Kuva: Jarkko SirkiäJätehuoltomääräysten mukaan biojäte kerätään kesäaikaan kahden viikon välein ja muulloin kerran kuussa. Yksi tyhjennyskerta maksaa asiakkaalle noin kuusi euroa, joten vuositasolla tuosta kertyy useiden kymmenien eurojen kustannus. Tässä piilee myös syy siihen, miksi monet kompostoivat biojätteensä.
”Kompostorin hankintahinta on suhteellisen edullinen verrattuna siihen, että biojäteastiaa käydään tyhjentämässä”, Minkkinen huomauttaa.
Minkkinen ennakoi, että kompostitarkastuksia tehdään Jyväskylän seudulla myös tulevaisuudessa entiseen malliin. Kompostitarkastuksia tehdään kunnissa yleensä keväällä ja kesällä muiden töiden ohessa, joten kompostorit on syytä laittaa kuntoon ennen kuin tarkastajat taas saapuvat.
”Kompostorin hankintahinta on suhteellisen edullinen verrattuna siihen, että biojäteastiaa käydään tyhjentämässä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








