”Sitkeitä”, toteaa Mari Lamminpää suomalaisista humalakannoista. Kuva: Carolina Husu
Humalanviljely kiinnostaa: Toistaiseksi harrastus, joskus ehkä ammatti
”Humalalla on valtavasti ominaisuuksia, joita ei vielä pystytä hyödyntämään.”
Mari Lamminpää tutustui Luke Piikkiön humalan koeviljelmään Kaarinassa maanantaina. Kuva: Carolina HusuHyvinkäällä asuva Mari Lamminpää on yksi niistä, jotka koeviljelevät Luonnonvarakeskuksen tutkimia kotimaisia humalakantoja.
Luonnonvarakeskuksessa (Luke) on meneillään humalatutkimus, jonka tavoitteena on saada markkinoille 5‒7 uutta suomalaista lajiketta.
Lamminpään viiden eri humalakannan ja yhteensä 15 kasvin koeviljelmä sijaitsee suvun tilalla Alavudella.
Toistaiseksi humalan, tyrnin ja aronian viljely on elektroniikan turvallisuusalalla työskentelevälle Lamminpäälle harrastus, mutta hän haaveilee, että siitä voisi joskus tulla ammatti.
Kasvien terveysvaikutukset kiinnostavat Lamminpäätä. Humalallakin on valtavasti ominaisuuksia, joita ei vielä pystytä hyödyntämään, hän arvioi.
”Onhan sitä käytetty muun muassa tyynyjen täytteenä rauhoittavan ja rentouttavan vaikutuksensa takia. Hampun sukulaisena sillä voisi olla merkitystä myös kuitukasvina.”
Humalaviljelmällä voisi järjestää esimerkiksi itsepoimintaa, sillä olutharrastajia on Suomessa paljon, hän miettii.
Lamminpäällä on kotimaisista humalakannoista nyt kahden kesän kokemus. Kovin paljon niistä ei vielä voi sanoa, mutta tämän sentään: ”Suomalaiset ovat yleensä sitkeitä, ja niin ovat nämä humalatkin.”
Lamminpää haluaa viljellä kasveja, jotka pärjäävät omillaan ilman ihmisen jatkuvaa apua. Siksi hän ei esimerkiksi aio rakentaa humalalle kastelujärjestelmää.
”Vasta äskettäin tajusin, että ajattelutavalleni on nimikin: se on permakulttuuria.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
