”Sikatilalliset ajautuneet väsähtämispisteeseen” – 20 vuotta sianlihaa tuottanut Reijo Korpela: Lihamarkkinat eivät ole toimineet koskaan
Sikatilojen tilanne on karmea, teuvalainen sianlihantuottaja Reijo Korpela sanoo. ”Iso osa tuottajista on niin väsyksissä, että he eivät enää jaksa ottaa kantaa alan tilanteeseen.”
Reijo Korpelalla on Teuvalla porsastuotantosikala. "Sianlihan tuotantoa on sopeutettava Suomessa kovalla kädellä", Korpela sanoo. Kuva: Johannes TervoReijo Korpela on ollut viljelijä 33 vuotta. Sikatilallisena hän on toiminut kohta 20 vuotta.
”Meillä on Teuvalla porsastuotantosikala, jossa on vähän vaille 400 emakkoa”, Korpela kertoo.
Tiedän tarkasti sikatilallisten tilanteen, hän sanoo. Korpela on puhunut sikatilallisten ja yleensäkin maatalouden asioista aiemminkin.
”En tavoittele julkisuutta itselleni. Olen halunnut ja haluan käynnistää keskustelua.”
Mitään kunnollista keskustelua ei ole syntynyt, Korpela harmittelee.
”Luulen, että se johtuu talousasioiden kipeydestä. Talousasiat ovat vaikeita itse kullekin. Oman tilanteen ankeutta ei haluta avata julkisesti.”
Korpelan mukaan sikatilalliset ovat ajautuneet väsähtämispisteeseen: monikaan ei enää jaksa ottaa kantaa.
”Mennään päivä kerrallaan, yritetään yö nukkua jollakin lailla. Edes muutama tunti yössä.”
Tiedän monta maatalousyrittäjää, jolta unet ovat häipyneet kokonaan, Korpela sanoo.
”Ei tule uni silmään, kun ajatukset pyörivät veloissa, laskuissa ja seuraavan päivän töissä.”
Sianlihantuotanto ei ole ahdingossaan yksin, Korpela muistuttaa.
”Kriisissä ovat muutkin tuotantosuunnat, vaikka sikatilojen tilanne onkin tällä hetkellä kaikkein pahin.”
Akuutti kriisi on Korpelan mukaan myös lypsykarjapuolella.
”Sielläkin kannattavuus on niin heikko, että toiminnan tuotot eivät enää kata kuluja.”
Korpela kuvaa kehityskulkua: viljan ja rehujen hinnat ovat nousseet, samoin kasvinsuojeluaineiden ja polttoaineiden hinnat. Kulut nousevat, tuotot eivät.
”Viljan hinta on tällä hetkellä aivan oikea. Nyt nähdään, että viljamarkkinat toimivat. Kun satoa ei tule, hinta nousee. Niin sen pitääkin olla.”
Vaikka ei viljatilallisenkaan taloustilanne kummoiseksi muodostu, Korpela lisää. ”Nousevat kulut syövät tuottoa viljatiloillakin.”
Lihapuolella markkinat eivät ole Korpelan mukaan toimineet koskaan.
”Nyt tie on kuljettu loppuun. On ajauduttu sellaiseen jamaan, jolle kukaan ei voi enää mitään. Tämä lihantuotanto alkaa olla niin sanotusti latna moro.”
Sianlihaa ja lihaa ylipäätään tuotetaan alle tuotantokustannusten, Korpela kertoo.
”Homma ei voi jatkua näin. Esimerkiksi sianlihan tuottajahinnan pitäisi nousta 25 senttiä kilolta heti, jos kohonneista kuluista aiotaan selviytyä.”
Possuja myydään tällä hetkellä 60–65 euron kappalehintaan. Paljonko hinnan pitäisi tuottajan mielestä nousta?
”Yhden possun hintaan tarvitaan vähintään 25 euron korotus nykytasosta.”
Sianlihan tuotantoa on sopeutettava Suomessa kovalla kädellä, Korpela sanoo.
”Nykyisestä emakkojen määrästä on karsittava vähintään kolmannes. Vähentäminen on tarpeen jo siksi, että kulutuskin putoaa.”
Sikatilojen ahdinkoon etsitään ratkaisuja tämän viikon perjantaina järjestettävässä kriisityöryhmän palaverissa. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on maininnut yhtenä vaihtoehtona sikatilojen luopumistuet (MT 29.9.).
”En tässä vaiheessa arvioi vielä niitä, mutta nämäkin asiat ovat olleet tapetilla”, Leppä totesi MT:ssä.
Reijo Korpelan mielestä Lepän pohdinta on aivan oikein: luopumistuet voisivat olla yksi vaihtoehto.
”Pian eläköityvät tuottajat saattaisivat luopumistukeen tarttua”, Korpela arvioi. ”Silläkin keinolla saataisiin tuotantoa pudotettua.”
Korpela vertaa sikatilallisten tilannetta lentokoneeseen, joka on saanut pahan heilahduksen myrskyssä. Perämies ajattelee luottavaisesti, että kyllä kone saadaan vielä oikaistua. Vaan eipä se oikeakaan, joudutaan syöksykierteeseen.
”Sikataloudessa on jo ohitettu syöksykierteenkin vaihe. Nyt ollaan sakkaustilanteessa, josta oikealle kurssille ei enää päästä. Kun kone sakkaa, se on sitten menoa.”
Lue lisää:
Sika-alalla eletään kriisitunnelmissa – "Vilja ei ole halpaa, jos sitä jostain löytyy"
Poliittiset keinot sika-alan ahdinkoon ovat vähissä – luopumistuista keskusteltu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
