
”Broilerintuotanto toimii esimerkkinä muille" – Itikan hallituksen puheenjohtaja evästää Atriaa: "Toimintatapaa hiottava yhä, heijastuu myös alkutuotantoon"
Elintarvikeyhtiön on hiottava tuotantoketjunsa kaikki osa-alueet sujuviksi. Vaatimus koskee myös alkutuotantoa, sanoo Itikka osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Ahti Ritola.
Jalasjärveläinen naudanlihantuottaja Ahti Ritola on toiminut kolme vuotta Itikka osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana. Osuuskunta on Atria Oyj:n suurin omistaja. Kuva: Johannes TervoTuotantoketjun kaikkien osien on toimittava yhteisen päämäärän hyväksi, Ahti Ritola sanoo.
”Kyllä tämä heijastuu myös alkutuotantoon, joka on pystyttävä mitoittamaan kulutuskysyntään nähden oikein. Jos on kansallista ylituotantoa, silloin on heti vaikeampi toimia.”
Ritolan mielestä Atrian on säädettävä toimintatapaansa edelleen.
”Broilerituotanto toimii esimerkkinä muille tuotantolohkoille. Sen toimintatapa on hiottu pisimmälle."
Ahti Ritola on yksi Pihaviriä Oy:n osakkaista. Yhtiö kasvattaa nautakarjaa Jalasjärvellä ja Kihniöllä. Eläimiä on yhteensä noin tuhat. Kuva: Johannes TervoAtria julkisti vuoden kolmannen kvartaalin tuloksensa torstaina.
"On hieno huomata, että kaikki liiketoiminta-alueet ylsivät plussalle. Se yllätti iloisesti", Ritola kommentoi Atrian tulosta jaksolta heinäkuu–syyskuu.
"Tanska ja Viro jatkoivat menestyksekkäästi. Hienoa on, että myös Ruotsi ja Venäjä nousivat nyt plussalle."
Ritola huomauttaa, että Ruotsin ja Venäjän liiketoiminta-alueet tekivät positiivisen liiketuloksen ensimmäistä kertaa tänä tulosvuonna.
Atria Suomen ”hyvää peruskuntotyötä” Ritola kiittää.
”Siinä ei sinänsä ole yllätystä, sen Atria Suomi on osannut aina. Tämä vuosi on kuitenkin ollut poikkeuksellinen.”
Koronan tulo pani miettimään, kuinka pärjätään.
”Kuluttajan käsi on onneksi käynyt kaupassa kiitettävästi. Atria on pärjännyt kilpailussa hyvin.”
Menestyksestä Ritola kiittää yhtiön henkilökuntaa.
Hän pohtii koronan vaikutuksia yhteiskuntaan: pandemia runtelee kansallista kivijalkaa.
”Onneksi meillä ei ole ruuasta pula.”
Atria Tanska ja Atria Viro ovat tahkonneet hyvää tulosta koko tähänastisen vuoden.
”Niiden liikevaihto on kasvanut kaksinumeroisin luvuin. Myös kannattavuus on kovalla tasolla.”
Myös Atria Suomen liikevaihto on kasvanut.
”Toimitusketju on lyönnissä. Kauppakumppanuudet ovat säilyneet”, Ritola sanoo havaintojaan jaksolta tammikuu–syyskuu.
Elintarviketeollisuuden ja kaupan vääntö on jatkuvaa.
Riittääkö teollisuuden hinnoitteluvoima neuvotteluissa kaupan kanssa?
”Korona-aikana elintarviketeollisuus ja kauppa ovat pystyneet hyvään yhteistyön. On löytynyt jonkinlainen kansallinen näkemys”, Ritola sanoo.
Hän pitää toki todennäköisenä, että perusasetelmaan palataan ennen pitkää.
”Siinä on kyse kaupanteon perimmäisestä luonteesta. Löysät pyritään ottamaan pois kaikissa vaiheissa.”
Atrian omistajaosuuskunnat ovat maksaneet omistajilleen tuntuvia osuuspääoman korkoja. Mikä on tilanne tuoreimman osavuosituloksen perusteella: jatkuuko korkopolitiikka yhtä anteliaana?
”Osuuspääoman korkoja pystytään maksamaan jatkossakin”, Ritola sanoo katsellessaan sekä uusimman kvartaalin että tammi–syyskuun tuloslukuja.
Hän luottaa, että Atrian osingonmaksukyky säilyy.
”Itikka osuuskunta on jo muutaman vuoden ajan maksanut omistajilleen koko osinkosumman, jonka osuuskunta on Atria-osakkeistaan saanut.”
Ahti Ritola on naudanlihantuottaja Jalasjärven Koskuelta ja Pihaviriä Oy:n yksi osakas.
Yhtiön muut osakkaat ovat Ritolan tytär Anni-Maria Pitkälä ja tämän puoliso Juhana Pitkälä. Omistajien lisäksi Pihaviriällä on kaksi vakituista työntekijää.
”Kasvatamme Jalasjärvellä hiehoja. Yhtiön toisella tilalla Kihniöllä kasvaa sonneja”, Ritola kertoo.
Sonnit lähtevät teuraaksi 20 kuukauden ikäisinä. Hiehoja kasvatetaan 16–18 kuukautta.
”Olin maitotilallinen vuodet 1985–1994. Sonneja olen kasvattanut päätoimisesti vuodesta 1994. Hiehojen kasvatus tuli myöhemmin osaksi yhtiötä."
Ritola sanoo, että hieho on vallannut uusia, hyviä markkinoita.
”Esimerkiksi Atria vie hiehonlihaa Tanskaan. Hieho on kokenut ansaitsemansa arvonnousun.”
Itikka osuuskunta on Atria Oyj:n suurin omistaja.
Osuuskunnan hallussa on lähes 30 prosenttia Atria Oyj:n osakkeista.
Yhtiökokouksen äänivallasta Itikka osuuskunnalla on yli 47 prosenttia.
Lue lisää:
Grillikausi onnistui – Atrian liikevaihto ja -voitto kasvoivat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



