Maatalous

"Lampaat nousevat nuorten palautteissa hyvin tärkeinä esiin", kertoo Vuoden lammastilaksi valitun Isokummun lammastilan yrittäjä Satu Kumpulainen

Monipuolisella tilalla on lammastalouden lisäksi green care -toimintaa, oma tilateurastamo ja villapesula. Kehruulinjasto on suunnitteilla.
Johannes Tervo
Kuntouttava työtoiminta on osa Isokummun lammastilan toimintaa. Satu Kumpulainen ruokkimassa lampaita Eero Airaksisen kanssa, joka nyt on jo siirtynyt eläkkeelle. Kuva on MT:n arkistosta joulukuulta 2016.

"Siellä ei ole jääty tuleen makaamaan, asenne on kohdallaan", kuvailee Suomen lammasyhdistyksen puheenjohtaja Petri Leinonen Vuoden 2020 lammastilaksi valittua Isokummun lammastilaa Sievistä. Tilan yrittäjät ovat Satu ja Pasi Kumpulainen.

Isokummun luomutila kasvattaa suomenlampaita ja kainuunharmaksia. Uuhia on 280, ja ne laiduntavat kesät maisemanhoitajina.

Perinteisen lammastalouden lisäksi tilalla on green care -toimintaa, jonka kysyntä kasvaa koko ajan.

"Lampaat ovat toiminnan ydin. Esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvän hankkeen palautteissa lampaat nousevat hyvin tärkeinä esiin", Satu Kumpulainen kertoo.

Tuottamansa lihan Isokummun tila on jo pitkään myynyt suoraan asiakkaille ja ravintoloihin. Suoramyynti ei katkennut edes lähimmän teurastamon tulipaloon, vaan Kumpulaiset rakensivat oman tilateurastamon.

"Se tehtiin tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa, ja lähes hämmästyttävän pienillä kustannuksilla", Leinonen kehuu.

Eikä siinä vielä kaikki. Kaksi vuotta sitten perustettiin Isokummun Kehräämö Oy, jossa on tehty villan pesuun liittyvää tutkimusta kiertotalouden näkökulmasta. Kehräämö on valittu mukaan Motivan bio- ja kiertotalouden Kasvupolulle. Myös langan kehrääminen on suunnitteilla.

Parhaillaan tila jakaa isoksi kasvanutta green care -puolta ja muita toimintoja erillisiksi yhtiöiksi selkeyttääkseen viestintää ja markkinointia.

"Koronavuosi on vain vahvistanut green caren kasvua", Kumpulainen sanoo.

Lue myös:

Hoivamaatila lääkitsee työllä ja ulkoilulla – Psykiatri: "Hyvä sydän on tärkeämpi kuin muodollinen koulutus"

Lue lisää

Lampaan ja karitsanliha liikkuu nyt etenkin tukkuihin ja muslimien erikoismyymälöihin – "Vuodenvaihteen jälkeen odotettavissa hinnankorotuksia"

Suden kaatamiseen poikkeuslupa Kalajoelle – Leton alueella tapettu kymmeniä lampaita

Opas lampaiden rakenteen arvosteluun auttaa tuottavien ja terveiden eläinten valinnassa – terävä säkä ja pihtikintut eivät pääse jatkoon

Sudet iskeneet samalle laitumelle ainakin kolme kertaa – 76 lampaan laumasta tapettu Kalajoella jo lähes 50