
Pääsiäisen kuvakooste: Suomesta löytyy huima kirjo kanarotuja – MT taltioi tilalla Härvelin, Mummon ja Lirkun sulkavaa suloa
Kanarodut eroavat toisistaan paitsi ulkonäöltään, myös esimerkiksi hautomisinnokkuudeltaan. Orpington Pullukka munii muttei haudo, kääpiökoch Härveli taas ei saa hautomisesta tarpeekseen.Kanarotujen kirjo Suomessa on kasvanut, eikä siipikarjabuumi näytä laantumisen merkkejä.
Aliniityn tilalla Kärkölässä pienestä harrastekanalasta löytyy useita eri rotuja. Kuten monella harrastajalla, myös Jaana Tolosen kanaharrastus alkoi pienestä. Tilalle hankittiin ensin muutama "tehari", eli tuotantokanaloissa käytettävä kana.
Siitä parvi on hiljalleen kasvanut yhä kirjavammaksi. Tilan pääpaino on naudoissa ja sioissa: Aliniitystä löytyy muun muassa Suomessa harvinaisia texas longhorneja.
Tutustuminen rotukanoihin alkoi kääpiökochineista, jotka osoittautuivat koviksi hautojiksi. Vaikka parvi on kirjava, linnut tulevat toimeen ja ulkoilevat kesäisin yhdessä. Niiden turvana Aliniityssä on myös laumanvartijakoira.
Viimeisimpänä lauma on täydentynyt riikinkukkokyyhkyillä.
Araucana tunnetaan siniseen vivahtavista munistaan. Araucana-kana Lirkku tuli tilalle siitosmunana Siltajoen Siilosta. Se sai nimensä pitäessään pienenä erikoista lirkutusta samalla, kun mennä rellesti parven mukana. "Kuin mustarastas olisi juossut muiden perässä", Tolonen kuvailee ja mainitsee araucana-kukkojen olevan erityisen näyttäviä.
Rotu on peräisin Chilestä ja siitä tunnetaan myös muunnos, jolla ei ole lainkaan pyrstöä.
Kääpiökoch-kana Härveli on parven persoonallisimpia ilmestyksiä. Kääpiökoch tai kääpiö-kochin on rotuna kotoisin Kiinasta. Tilalla tavattavat yksilöt ovat rodun friseerattua muotoa, mikä tarkoittaa että niiden sulkapeite on ulkomuodoltaan pörröinen. Rotu on suosittu lemmikkikanana.
"Ne ovat todella seurallisia ja kesyjä. Kanalan oven kun avaa, kaikki ryntäävät syliin", Tolonen kuvailee.
Härveliä ja muita kääpiökocheja pidetään samassa kanalassa silkkikanojen kanssa, sillä ne ovat niiden kanssa samaa kokoluokkaa.
Kääpiö-kochinin munat ovat kooltaan vain noin puolet tavallisen kananmunan koosta.
Kylmänkestävän, alun perin sekä munan- että lihantuotantoon jalostetun orpingtonin kullankeltainen värimuunnos on hurmannut kanaharrastajat.
Orpington-kana Pullukka on tullut tilalle Porvoosta konehaudottuna tipuna. Omia jälkeläisiä sillä on, mutta Pullukka ei ole hautonut tipujaan itse. Myös muut tilan orpingtonit ovat suhtautuneet hautomiseen välinpitämättömästi.
Pullukka on kaunis ja hyvin seurallinen, Tolonen kertoo. "Se on todella kesy kana, jonka voi ottaa syliin silitettäväksi."
Pienet ja seuralliset silkkikanat ovat kanalan katseenvangitsijoita. Nimensä mukaisesti silkinpehmeältä vaikuttava rotu on kotoisin Itä-Aasiasta.
Ne ovat myös kovia hautomaan, Tolonen kertoo. Jo muutama muna on innostanut tilan kanat vimmaiseen hautomisoperaatioon.
Marans on ranskalainen maatiaisrotu, joka munii kauniita ja erikoisen värisiä terrakotta-munia.
Marans-kana Precious on tullut tilalle tipuna Porvoosta. Maransia myös risteytetään araucanan kanssa, jolloin saadaan oliivinvihreitä munia munivia marau-kanoja.
Värikkäät kanat, värikkäät munat. Näyttävät ja maukkaat munat ovat osa harrastekanaloiden lumoa. Kuvassa Plymouth rock -rotuinen tipu. Kuva: Sanne KatainenMummo on iäkäs maatiaiskana, joka munii yhä silloin tällöin. Se on tullut tilalle aikuisena kanana sisarensa kanssa. Maatiaiskanojen kasvattajille on Suomessa tarvetta uhanalaisten kantojen ja niiden geenivarantojen ylläpitämiseksi.
Jos haluat testata, tunnistatko mikä muna kuuluu millekin munijalle, testaa MT:n munavisaa!
Artikkeli on julkaistu alun perin vuonna 2021.Lue lisää:
Hanhi, kana vai ankka – kuka tämän muni? Testaa tietosi yhdistämällä muna oikeaan munijaan!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







