Lehmien metaaniröyhtäilyt kuriin – rehuihin lisättävä aine pienentää päästöjä
Metaani on kasvihuonekaasu, joka lämmittää ilmakehää lyhyemmän aikaa mutta voimakkaammin kuin hiilidioksidi. Lehmien röyhtäilemä metaani onkin maatalouden ympäristöpäästökeskustelujen yksi kuumimmista aiheista.Lehmien metaanipäästöihin voidaan vaikuttaa niiden ruokinnalla. Esimerkki tästä on hollantilaisen DSM:n rehulisäaine Bovaer, jota on testattu ensimmäisen kerran lypsylehmien rehustuksessa Suomessa A-Rehun ja Valion toteuttamassa ruokintakokeessa. Suomalaisyhtiöt kertovat tiedotteessaan, että Bovaer vähentää lehmien metaanipäästöjä 30 prosenttia.
Lisäainetta annettiin lypsylehmille 12 viikon ajan kolmella valiolaisella maitotilalla. Kaikkiaan ruokintakokeessa oli mukana 400 lehmää.
Lehmien maidontuotanto säilyi normaalina, maidon koostumus ei muuttunut, lehmät käyttäytyivät normaalisti ja voivat hyvin, kertoo tiedotteessa Valion ilmasto-ohjelman johtaja Juha Nousiainen. Hänen mukaansa ruokintakokeen tulosten perusteella lisäainetta voidaan turvallisesti antaa lehmille.
Bovaer on vasta saanut myyntiluvan EU:n alueella. Euroopan ruokaturvallisuusviraston Efsan päätös lisäaineen käytöstä koskee toistaiseksi vain maidontuotantoon tarkoitettuja nautoja.
A-Rehun keittämispäällikkö Milja Heikkinen kertoo, että Bovaeria on tutkittu maailmalla kymmenen vuotta ja se on käytössä Etelä-Amerikassa. Ruokintakokeita tehdään eri puolilla Eurooppaa sekä Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa.
Lehmän elimistössä metaania syntyy pötsin mikrobiston sulattaessa rehua. Prosessissa vapautuu vetyä ja hiilidioksidia. Ne pötsin entsyymi yhdistää metaaniksi, jonka lehmä lopulta röyhtäilee märehtiessään.
Bovaer estää entsyymin toiminnan, jolloin metaania ei synny. Lisäaineen avulla metaania on mahdollista vähentää noin 1 000 kg CO2-ekvivalenttia jokaista lehmää kohden vuodessa. Lisäaineen pienentävä vaikutus maidon hiilijalanjälkeen on noin 10–15 prosenttia, Nousiainen selittää.
"Lehmä röyhtäilee metaania keskimäärin noin 400 litraa päivässä. Metaania syntyy noin 18–22 grammaa maitokiloa kohden, kun laskelmassa huomioidaan lehmän kasvatus vasikasta aikuiseksi. Suomessa lypsykarjan pötseissään tuottama metaani on noin 2,5 prosenttia kasvihuonepäästöistä", Nousiainen kertoo.
Nautasuomen johtaja Sinikka Hassisen mukaan Bovaer-rehulisäaineella on merkitystä koko alkutuotannon ympäristövaikutuksille. "Runsas 30 prosenttia Atrian hankkimasta naudanlihasta tulee maitotiloilta. Metaanivähennyksellä on selkeä vaikutus naudanlihan ja maidon hiilijalanjälkeen."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



