”Ruokaviraston suorituskyky hoitaa tehtäviään ei saa vaarantua”, kommentoi MTK:n Marttila mittavia irtisanomisia
Ruokavirasto ilmoitti maanantaina irtisanovansa 93 työntekijää. Väki vähenee ja budjetti ohenee, mutta tehtävät on hoidettava. MTK lupaa, ettei lisää viraston työtaakka kuin vain välttämättömillä muutosesityksillä maatalouspolitiikan järjestelmiin.
”Ruokavirasto tuottaa maataloudelle ja koko ruoka-alalle elintärkeitä palveluita”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painottaa. Kuva: Jaana Kankaanpää”Maatalous ja koko Suomi tarvitsevat toimivan ja suorituskykyisen Ruokaviraston”, painottaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Hänen mielestään Ruokaviraston irtisanomiset ja lomautukset ovat järeitä suhteutettuna viraston kokoon ja herättävät siksi huolta.
”Ruokaviraston suorituskyky hoitaa tehtäviään ei saa vaarantua. On pidettävä mielessä, että viraston asiakkaiden tilanne on herkkä. Esimerkiksi maatalousyrittäjät kamppailevat kannattavuuden ja maksuvalmiuden kanssa.”
Marttila nostaa esiin myös suomalaisen ruuan viennin. Tämän mahdollistajana Ruokavirastolla on tärkeä rooli. Se ei saa heikentyä.
”Ruokavirasto tuottaa maataloudelle ja koko ruoka-alalle elintärkeitä palveluita.”
Mittavien leikkausten seurauksena Ruokaviraston johdolta odotetaan vahvaa tekemistä, Marttila sanoo. Entistä pienemmällä budjetilla ja vähemmällä määrällä työntekijöitä on saatava aikaan entistä parempaa tekemistä.
MTK lupaa olla jatkossa maltillinen Ruokaviraston ”työllistäjä”, jotta virastolle ja sen työntekijöille ei tulisi lisätyötaakkaa. Järjestö vakuuttaa Marttilan suulla esittävänsä jatkossa Ruokavirastolle vain välttämättömiä järjestelmän muutoksia maatalouspolitiikkaan.
Irtisanomiset ja lomautukset ovat sokkeja koko työyhteisölle, Marttila sanoo. Hän toivoo, että Ruokaviraston sisältä löytyy myönteistä energiaa ja uusia tapoja tehdä asioita. ”Tulevaisuuden uskoa ei saa menettää.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









