- Mainos: Mainos
Ole tarkkana kukkaostoksilla! Näin valitset suomalaisen joulukukan, josta on iloa pitkään
Joulukukilla on eroa, mutta myös oikeaoppinen hoito on tärkeää.Amaryllis, joulutähti ja hyasintti. Suomalaisten rakkaimpien joulukukkien kärkikolmikko on selvä, mutta lajikkeen lisäksi moni muukin asia merkkaa: Suomalaisuus on meille tärkeää, samoin eettisyys. Kukan myös toivotaan kestävän kauniina pitkään. Pirkka-joulukukkien kohdalla nämä toiveet täyttyvät: Kukat kasvatetaan suomalaisilla puutarhoilla, joille joulu on vuoden tärkein kukkasesonki. Laatuun on myös kiinnitetty erityistä huomiota, jolloin kukista on iloa pitkään.
Yksi kestosuosikeista on kaksivanainen Pirkka amaryllis, joka tulee kauppoihin Partaharjun puutarhalta. Kasvatukseen on valittu lajikkeita, joilla on pitkä kukinta-aika ja sopusuhtainen vana. Väreinä on punainen, valkoinen ja vaaleanpunainen.
Pirkka Reilun kaupan joulutähtien pistokkaat tuotetaan Etiopiassa Reilun kaupan kukkatilalla. Sieltä pistokkaat saapuvat Suomeen, jossa ne kasvatetaan täyteen kukoistukseensa Ylitalon kauppapuutarhalla ja Ansari-Yhtymän puutarhalla. Reilulle kaupan pistokastuotannon tavoitteena on parantaa kukkatilojen tuhansien työntekijöiden ja heidän perheidensä elämää.
Kolmen kappaleen Pirkka hyasinttiasetelma tulee Lepolan ja Partaharjun puutarhalta. Vinkki! Jos siirrät hyasintit lasiin, pese sipulit ensin varovaisesti ja huolellisesti. Juuret voivat ulottua veteen, sipuli sen sijaan ei.
Muista oikeat hoito-ohjeet!
PIRKKA JOULUTÄHTI. Joulutähti viihtyy parhaiten huoneenlämmössä lämpimässä, vedottomassa ja valoisassa paikassa. Kasvi on arka kylmälle ja vedolle. Suosi altakastelua haalealla vedellä. Joulutähti saa hieman kuivahtaa kastelujen välillä, sillä se karistaa lehdet helposti, mikäli multa on liian kosteaa. Älä säilytä joulutähden lähettyvillä hedelmiä, sillä niistä erittyvä etyleeni vanhentaa kasvin ennenaikaisesti.
PIRKKA HYASINTTIASETELMA. Hyasintti on sipulikukka, joten sitä tulee kastella niukasti, mutta säännöllisesti. Hyasintin kukkavarret kasvavat nopeasti pituutta, mikäli kastelu on liian runsasta. Tällöin kukkavarret voi tukea tukikepeillä tai leikata leikkokukaksi maljakkoon. Hyasintin kukinta-aikaa saa pidennettyä, kun sen siirtää yöksi viileään paikkaan.
PIRKKA AMARYLLIS. Amaryllis viihtyy parhaiten huoneenlämmössä lämpimässä ja valoisassa paikassa. Kastele vähäisellä ja haalealla vedellä kohtuullisesti. Amaryllis saa hieman kuivahtaa kastelujen välillä. Vältä ylikastelua. Kukka avautuu hitaammin, kun pidät amaryllistä huoneenlämpöä viileämmässä paikassa. Älä säilytä hedelmiä amarylliksen lähettyvillä.
Kun valitset suomalaiset ja laadukkaat Pirkka-joulukukat, tuet suomalaisia puutarhoja ja niiden tekemää työtä.
Mainos: Mainos



