Pölyävä ja kostea koppikuivike ei tee hyvää jahtikoiran hajuaistille
Kotimaisia kaupallisia vaihtoehtoja kopin kuivikkeeksi ovat lastuvilla ja hamppukuitu.
Suomenajokoira Nemo viihtyy pehmeän lastuvillan päällä köllöttelemässä. Kopissa on lämmitys, mutta talvella lastuvilla on myös hyvä lisäeriste. Kuva: Lari LievonenMoni metsästyskoira asuu osa- tai kokoaikaisesti ulkotarhassa, josta on pääsy koppiin tai johonkin muuhun sisätilaan. Lämmityksen lisäksi koppeihin on yleensä varattu jotain pehmeitä alustoja koiran loikoilupaikaksi.
Harvalle koiralle loikoilupaikat kelpaavat sellaisenaan. Vanhojen mattojen, peittojen ja superlonpatjojen repiminen riekaleiksi ja kopista ulos raahaaminen ovat monen koiran mielipuuhaa.
Kontiolahtelaisella suomenajokoirauroksella Nemolla ei ole mattoja tai superlonpatjoja revittävänään, sillä koiranomistaja Mika Hartikainen on pehmustanut koirankopin aina kotimaisella lastuvillalla.
"Halusin varmistaa, että koirankopin rakennusmateriaalit sekä kuivike ovat sellaisia, että ne eivät ärsytä koiran hajuaistia. Olki oli tiedossa yhtenä vaihtoehtona kuivikkeeksi, mutta lastuvilla tuntui ominaisuuksien puolesta paremmalta", Hartikainen kertoo.
Hän vaihtaa vanhat lastuvillat pois kopista ja lisää uutta pari–kolme kertaa vuodessa.
Syksyllä märkyys ja koppiin kantautuva hiekka lisäävät vaihtotarvetta jonkin verran. Mitä pitempään lastuvilla on ollut kopissa, sitä enemmän se pikku hiljaa silppuuntuu.
Kotimaisia vaihtoehtoja kopin kuivikkeeksi ja pehmikkeeksi ovat lastuvilla, jota valmistaa ainakin kaksi kotimaista yritystä sekä hamppukuitu.
Yrittäjä Jarkko Jylhä osti vuonna 2014 West-Tmber Ky:n liiketoiminnan. Yritys valmistaa erilaisia lastuvillatuotteita, joista yksi on kuusikuidusta höylätty koppikuitu PehMusti.
Asiakkailta tulleen palautteen mukaan perinteiseen olkeen verrattuna koirat tuoksuvat paremmalta ja pysyvät puhtaampina, kun ne köllöttelevät lastuvillalla.
"Olki litistyy käytössä ja muuttuu kovaksi patjaksi, kun taas puukuitu palautuu muotoonsa koiran makoilun jälkeen ja säilyy ilmavana", luettelee Jylhä lastuvillan etuja.
Markkinoiden toinen ja myös vanhin kotimainen koppikuitutuote on Ruti-Rex. Se tuli markkinoille vuonna 2006, kertoo tuotetta valmistavan Epira Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Ruuska.
Myös hän mainitsee, että lastuvillan etu perinteisiin kuivikkeisiin ja pehmikkeisiin verrattuna on, että koirat tuoksuvat hyvältä.
"Lastuvilla myös eristää, kuivattaa ja on pölyämätön. Pölyämättömyys pitää silmät, korvat ja hajuaistin paremmassa kunnossa."
Ruuska arvioi, että lemmikkien kuivikkeiden kysyntä lisääntyy ja markkinoille tulee vielä uusia vaihtoehtoja.
Epira hankkii raaka-aineeksi sahateollisuudelle kelpaamattomia tukkeja sekä Honkarakenteen hirren hukkapätkiä.
Uusin tulokas koppikuitumarkkinoilla on HempRefine Oy, joka valmistaa kuivikkeen hamppukuidusta. Toimitusjohtaja Mikko Neuvon mukaan tuotanto alkoi talvella 2016.
Hamppu on peräisin Lounais-Suomen alueen sopimusviljelijöiltä. Raaka-aine jalostetaan tuotteeksi Humppilassa.
"Tuotteen koostumus on muuttunut kehitystyön myötä. Ominaisuudet ja kuidun laatu vakiintuivat viime keväänä. Aiemmin kuidun joukkoon päätyi nykyistä enemmän pientä kuitupölyä, nyt pöly on poistunut."
Muille eläimille kuin koirille yritys valmistaa hamppukuiviketta, joka koostuu hamppukorren pehmeästä puumaisesta sisäosasta, päistäreestä.
Koppikuidun osuus HempRefinen myynnistä sekä potentiaaliset markkinat ovat rajalliset. Koirakohtainen kulutus on pientä verrattuna hevosiin, jotka kuluttavat hamppukuiviketta satoja kiloja vuodessa, pohtii Neuvo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
