Pian on aika herkutella haitallisella vieraslajilla ‒ muista ehkäistä rapuruton leviäminen
Kohta pääsee taas pyytämään rapuja. Ravustajan on oltava tarkkana, ettei rapurutto pääse leviämään uusiin vesistöihin.Monien odottama ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta kello 12 ja loppuu 31.10. Yhteensä rapuja pyydetään Suomessa 3‒4 miljoonaa kappaletta vuosittain.
Suomessa voi pyytää kahta eri rapulajia: täplärapua ja jokirapua. Nämä ravut erottaa toisistaan helposti. Täpläravulla on vaalea laikku saksien tyvessä. Täpläravun ja jokiravun välinen yhteiselo maassamme ei kuitenkaan ole mutkatonta.
Täpläravut kantavat pääsääntöisesti rapuruttoa, joka tuhoaa ruttoa kestämättömät jokirapukannat. Tästä syystä onkin ensiarvoisen tärkeää desinfioida rapumerrat ennen niiden siirtämistä vesistöstä toiseen. Esimerkiksi mertojen kuivattaminen saunassa käy desinfiointikeinona.
Rapurutto ilmenee kuorivaurioina, puuttuvina raajoina ja saksina, epätyypillisenä liikkumisena tai saman vesistön rapujen laajoina kuolemisina.
Jos epäilet ravuilla rapuruttoa, lähetä ne tutkimuksiin tautien varalta. Ruokavirasto tutkii maksutta kaikki luonnonvaraisten rapujen tautinäytteet. Ohje rapujen lähettämiseen.
Täplärapu on kirjattu EU:n alueella erittäin haitalliseksi vieraslajiksi, joten sen pyynti on jopa suotavaa.
Jokiravun ja täpläravun elinympäristöt poikkeavat hieman toisistaan. Vaikka molemmat rapulajit viihtyvät kovalla ja rikkonaisella pohjalla, jokiravut viihtyvät paremmin matalimmissa vesistöissä.
Täpläravut viihtyvät syvemmällä kuin jokiravut. Parhaat täplärapusaaliit saadaan muutaman metrin syvyydestä kivikkojen reunamilta.
Vaikka rapumerrat ovat nykyisin yleisin keino pyytää rapuja, voi tikkupyynti olla elämyksellinen kokemus. Tikkupyynnissä rantaveteen muutaman kymmenen sentin syvyyteen asetetaan puusta tehtyjä syöttitikkuja.
Ravut saapuvat pimeän tultua ruokailemaan tikuissa oleville herkkupaloille. Silloin ravustaja iskee ja nostaa ravut käsin, pihdeillä tai haavin avulla pois vedestä.
Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa. Lisäksi 18‒67-vuotiaan ravustajan on suoritettava valtion kalastonhoitomaksu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








